MARTHA. Ka, oikein todella. Mitäs minä siitä valehtelisin. Kaikkihan ne ovat tään kaupungin herrat rakastuneet Maiju neitiin. Ettekö ole kuullut?
TEUVO. En.—No, ja Maiju? Kehen hän on rakastunut?
MARTHA. Ei minun tietääkseni kehenkään. Aikaista tuo vielä olisikin Maijulle naimisiin mennä. Ennättää siihen lystiin aina. Koti tässä hyvä, ei muuta kuin olla lellottaa.
TEUVO. Niin, vaan muistaakos Martha, kuinka Kantelettaressa sanotaan:— »Vesille venosen mieli tervatuiltakin teloilta. Neidon mieli miehelähän kultaisestakin kodista»?
MARTHA. Onhan niitä aina hupsuja—
MAIJU (tulee oikealta). Hyvää huomenta, herra Rastas. Te tulitte kuin pelastuksen enkeli. Olin juuri kuolla ikävästä.—Martha kulta, menkää keittämään kahvia, oikein hyvää kahvia,—kirkkaasen kaivoveteen, ei sumppiin.
MARTHA. Ja mitä leipää?
MAIJU. Parasta mitä löydätte Suoniosta, ja monta lajia.
MARTHA. Hyvä! (Menee.)
TEUVO. Vai on teillä ollut ikävä?