TOPRA-HEIKKI. Jos huolin? Siitäkö se vaan riippuu?—Ei muusta? Sinä tulisit minulle, vaikka olen niin köyhä, ettei ole muuta kuin kaksi tyhjää kättä? Ja vaikka olen tämmöisenä hylkynä, tarpeettomana miehenä maailmassa?
MATLENA. Mitä minä siitä välitän. Eihän se ole sinun syysi.
TOPRA-HEIKKI. Ei tosin olekaan. Tiedäthän sinä että olin kova työntekijä. Etten säästänyt voimiani, enkä laiskotellut.
MATLENA. Ja että kykenit mihin toimeen hyvänsä. Sen sanoivat kaikki yhdestä suusta. Enkö sitä tietäisi! Ennenkuin tunsinkaan ja ennenkuin meidän paikkakunnalle tulitkaan, kuulin sinua jo mainittavan parhaimmaksi työmieheksi koko maassa.
TOPRA-HEIKKI. Eikä suotta, sen uskallan sanoa. Näillä käsillä on tehty työtä. Ja ne vielä työhön pystyvät. Ellei niitä Suomessa tarvita, niin tarvitaan ehkä muualla. Matlena, tiedätkös mitä? Me lähdemme Amerikkaan. Sen teemme. Kuinka tyhmä olen ollut, kun en sitä ennen tullut ajatelleeksi. Niin, Amerikkaan me lähdemme. Siellä ei puutu työtä, eikä siellä tekevä käsi tyhjäksi jää. Matlena, kevättalvella me jo lähdemme. Kärsitäänhän sinne asti. Eikö niin? Kevättalvella me lähdemme?
MATLENA. Amerikkaan? Vieraalle maalle? Kauvas pois ystävistä ja tutuista. Voi, Topra, mistä nyt tuo pisti päähäsi?
TOPRA-HEIKKI. Mitä pahempi se on vieras maa kuin kotoinenkaan? Paistaa siellä Jumalan päivä ehkä lämpöisemmin kuin täällä. Ja siellä pääsemme elämään, ajattele sitä. Minä sinulle vielä näytän, että onko minussa kuntoa, vai ei. Ja onko minussa miestä vaimoani elättämään. Totta vie! Nälkää hänen ei pidä näkemän, niinkauvan kuin noissa käsivarsissa voimaa lienee. Mutta pois täältä! Pois maasta, jossa työntekijä on kuin koira,—ei, mitä sanon, pahempi kuin koira, sillä koirallekin jo annetaan enemmän arvoa. Koetellaan, minkälainen on muualla maailma.
MATLENA. Mutta matkarahaa? Mistä sitä saisit?
TOPRA-HEIKKI. Niin, matkarahaa?… Minulla jo on.
MATLENA (vetäantyy vähän kauvemmaksi). Sinulla jo on?… Kuinka?