AKSEL. Olla minulle uskoton?—Sylvi, pikkuinen, kuinka voit leikilläkään puhua tuommoista?
SYLVI. Mitä silloin tekisit?
AKSEL. Mitäkö tekisin? No, jos välttämättä tahdot sen tietää, niin—Tjah! Mitäpä minä muuta voisin, kuin rangaista sinua oikein kovasti. Ja viettelijääsi vieläkin kovemmin. Ja sitten erottaisin teidät, tietysti.
SYLVI. Mutta vapaaksi et minua päästäisi?
AKSEL. En suinkaan. Päinvastoin. Silloinhan vasta sulkisinkin pikku sirkkuni oikein häkkiin. Kas niin, ole nyt vaiti, kissimirri, ja anna minun kirjoittaa.
SYLVI (on vaiti, vaipuu ajatuksiinsa).
AKSEL (lopettaa vähän ajan kuluttua, panee pois kynänsä, sytyttää papyrossin). Jaha—nyt saat kernaasti jatkaa, kun et vaan puhele tuonlaisia tyhmyyksiä, sillä niitä en totisesti tahdo kuunnella.
SYLVI (on vaiti).
AKSEL. No—? (Katselee häntä tarkemmin). Mikä sinulla on, Sylvi? Eilisestä illasta saakka olet ollut niin kummallinen—Avioero? Kaikkea sinulle pistääkin päähäsi—Mistä nämä ajatukset nyt tulivat?—Vai tanssiko on pannut aivosi pyörälle?—Sinä et vastaa? Totta tosiaan, enhän minä enää tunne sinua entiseksi Sylvikseni…
Tjah! Tuommoiset tanssiaiset eivät näy olevan sinulle terveellisiä.
Mitäs muuta—ei mennä niihin enää.