AKSEL. Melkein.
SYLVI. Ja se on sinun mielestäsi mahdotonta. Niin, sitten en suinkaan tahdo enää vaivata. (Liukuu alas, kääntyy selin Akseliin ja hypistelee pöydällä olevia kapineita.)
AKSEL. Ei, pikku lemmikkini, et sinä saa suuttua. Enhän minä sitä tarkoittanut. Sitä vaan, että kaikella pitää olla rajansa, ymmärrätkös. Sylvi, muruseni, tule nyt taas tänne polvelleni.
SYLVI. Eivätköhän nuo kaksi minuuttia jo olekin lopussa?
AKSEL. Aikoja sitten, mutta se ei tee mitään. Minä en päästä sinua, ennenkuin tulet hyvälle mielelle taas, sirkkuseni.
SYLVI. Aksel—mitä sinulla tässä on,—tässä laatikossa, kuules?
AKSEL. Ai, elä koske siihen. Se on hyvin vaarallista.
SYLVI. Vaarallista? Mitä se sitten on?
AKSEL. Ketunmyrkkyä. Strykniiniä. Anna tänne, et saa koskea.
SYLVI. Ei, minä vaan vähän katson. Kapseleissa? Kuoleeko kettu tuommoisesta pienestä kapselista?