ALMA.—ja sitten hän pyysi, että minä tulisin ja selittäisin sinullekin ajatukseni.
SYLVI. Aivan kernaasti! Mutta sen sanon jo edeltäpäin: Minua et taivuta yhtä helposti, sillä minä olen hiukan kovempaa ainesta kuin Viktor. Jaha, jatka nyt!
ALMA. Viktor oli ajattelemattomuudessaan sanonut sinulle eilen semmoisia asioita, joita hänen ei koskaan olisi pitänyt päästää huuliltaan.
SYLVI. Niin—hän sanoi, että hän rakastaa minua.
ALMA. Siinä juuri hän teki kovin kevytmielisesti. Hän käsittää sen nyt, ja katuu sitä.
SYLVI. Toisin sanoen: sinä olet saanut hänet siihen.
ALMA. Elä keskeytä minua.—Viktor ei tanssin huumeessa muistanut seurauksia, vaan antoi hetken vaikutuksille vallan. Ja nyt hän pyytää, että sinä unohtaisit kaikki ja soisit hänelle anteeksi.
SYLVI. Unohtaisin, että hän rakastaa minua! En ikinä!
ALMA. Ohimenevä, haihtuva tunne. Elä pane sille kovin suurta arvoa.
SYLVI. Ohimenevä, haihtuva tunne! Se ei ole totta! Se ei ole ohimenevä eikä haihtuva. Näinhän sen hänen katseestaankin. Hänen lämpimästä, hehkuvasta katseestaan—oi, se hurmaa minua vieläkin. Kun vaan ummistan silmäni, näen sen kohta edessäni, tunnen sen vaikutuksen koko olennossani.