HOMSANTUU. (viskaa kärryt tieltään). TEHKÄÄ SIJAA JA LAULAKAA!
(Väkijoukko laulaa. Homsantuu tanssii.)
Ilta on raitis, hauska on hyppely. Sävel on kaunis vilkas vippely. Tulkaapa tänne mua katsomaan, teille ma tanssin ja laulan vaan. Ma hyppelen ja laulelen. ma hyppelen ja laulelen.
Musta mun tukka, kaunis mun vartalo. Köyhä oon raukka, kurja kohtalo, päivällä tanssin ja iloitsen, öisin ma itken ja huokailen. Niin öisin itken, huokailen, vaan nyt mä nauran tanssien.
(Kokoaa rahaa esiliinaansa ja vie ne Ristolle.)
Esirippu.
KOLMAS NÄYTÖS
Metsäinen seutu. Oikealla heinälato. Kuu loistaa.
HOMSANTUU (tulee oikealta). Pois täältä, kauas kauas pois.—Aina sinne, missä ei kuu kumota eikä aurinko paista. Taikka järven pohjaan tuonne, niin syvälle mutaan, ettei aallotkaan sieltä kadonnutta löytäisi. Mitä minä maailmassa teen? Ei minulla ole täällä sijaa; ei yksikään ihminen minua kaipaa eikä itke. Miksi, Jumala, loit näin kurjan olennon, josta ei kenellekään ole iloa, ja jota ei kukaan, kukaan, ei kukaan rakasta. (Heittäytyy puun juurelle vasempaan ja puhkeaa haikeaan itkuun.
—Vasemmalta tulee mustalaisjoukko, Helka edellä, Hagert, Ilona ja heidän kaksi lastansa jäljessä.)