RISTO. Pahanilkisillä lienee jonkinlaisia konsteja ja koukkuja, mutta
Johannapa ei ole semmoinen.
(Toppo hyräilee pilkallisesti ja panee tupakkaa piippuun.)
RISTO. Niin, niin, naura sinä vain. Ettenkö minä Johannaa tuntisi. Ja kohta saattekin nähdä, olenko minä mies vai kannanko suotta tämmöisiä jaloissani. (Johannan luokse.) Koskas niitä juomia tuodaan sisään?
JOHANNA. Katri hyvä, mene kiirehtimään.
RISTO. Ja pankoot joutuun nyt. Mitä ihmettä ne siellä viivyttelevätkin näin kauan. Aikoja sitten olisi miehille pitänyt väkeviä tarjota. (Katri menee oikeaan.)
JOHANNA. Mitä arvelet Risto? Eikö tämä elämämme alku ole juuri kuin keväisen päivän nousu?
RISTO. Siltäkö se sinusta tuntuu? Herran poika, kuinka kaunis sinä oletkin tänä iltana. Oikein sinua ilokseen katselee. Ja tuo pukukin on komea kuin rikkaan morsiamen ainakin. Kelpaa sinua näyttää omanaan, sen sanon.
JOHANNA. Kunhan sinä vain olet tyytyväinen, muusta en välitä. Ja olethan sinä, Risto?
RISTO. No, se on tietty. Vielä häntä kysyy. Niin minä olen kuin kolmen markan hevonen. Arvaas, kuinka moni tänä iltana tahtoisi olla minun sijassani. Kyllä maar poikain sydämiä kaivelee. Peijakas, kun sais noin rikkaan ja kauniin tytön, ajattelee jok'ainoa itsekseen.
JOHANNA. Vähät heistä.