Sakari mietiskeli asiaa ja tuli siihen päätökseen, että sopisi koettaa. Seuraavana päivänä ilmoitti hän äidillensä, että hän ensitulevana joulupäivänä aikoo tarjota ankanpaistia päivälliseksi, ja kun äiti ihmetteli sitä, sanoi hän salaisesti: "kyllä äiti saapi nähdä", eikä sen enempää selittänyt. Samana iltana meni Sakari sitten Tuomaan seurassa vanhan Samulin luokse ja vaihtoi itsellensä yhdeksän ankanmunaa kuluneesta puukosta.
Samuli oli villatukkainen vanha neekeri, joka asu lähisyydessä, lammikon rannalla ja jo kauvan aikaa oli halunnut Sakarin puukkoa. Se oli erin-omaisen hyvästä terästä ja joululahja viime vuodelta. Sakari tiesi, että hän isältänsä saisi uuden puukon, teki sentähden kaupan ja palasi iloisena kotiin.
Harmiksi rouva Terävänokan ennustuksille, muni rouva Sulkatöyhtö kiitettävällä uutteruudella joka päivä munan; mutta jonkun ajan perästä kävi hän kovasti heikkohermoiseksi. Hän oli pahalla tuulella, raskasmielinen ja haluton, hänen höyhenensä olivat pörröksissä niinkuin harjakset ja hän hakkasi nokallansa jokaista, joka lähestyi häntä. Herra Kukeliku hämmästyi kovasti ja meni tohtori Pippurille, joka näytti hyvin arvelevaiselta, määräsi onkimato-puuroa ja lupasi tulla kaksi kertaa päivässä sairasta katsomaan, siksi että hän virkoisi jälleen.
"Herra varjelkoon, Monsieur Kukeliku", sanoi vanha rouva Kierotöyhtö, joka pörröisenä istui eräässä kolkassa, kun kukko meni ohitse, "oletteko hullu? Te kukot olette aina semmoiset. Ettekö te ymmärrä, kuinka vaimonne laita on? Hän tahtoo hautoa, siinä koko asia, sallikaa hänen tehdä niin, kyllä hän sitten paranee. Mikä kelvotoin tuo tohtori Pippuri on! Jok'ainoa vanha kana, joka itse on hautonut munia, ymmärtää tuota asiaa paljon paremmin kuin mikään tohtori. Menkäätte kotiin ja sanokaatte rouvallenne, että hän hautoo muniansa, jos hän niin tahtoo; siinä on kaikki, mitä vaaditaan".
Kun Kukeliku tuli kotia, huomasi hän, että Sakari oli toimittanut hänen rouvallensa yhdeksän soreaa munaa, jotka tämä nyt peitteli juhlallisella ykstotisuudella. Hän rupesi keskusteluun hänen kanssansa ja kertoi käynnistänsä tohtorin luona ja kuinka hän tapasi vanhan rouva Kierotöyhdön; mutta rouva oli äreä vaan ja hakkasi häntä aina vähä väliin hyvin loukkaavalla tavalla. Vielä muutaman kerran turhaa koetettuansa miellyttää häntä, jätti hän hänen ja meni ulos liehakoitsemaan rouvaa Punaterää, espanjansukuista leskeä, joka hiljakkoin oli ostettu naapuritalosta.
"Hyvä rouvaseni", sanoi hän, "te ette voi arvata, kuinka ikävä minun vaimoni on".
"Voi teitä kukkoja", sanoi rouva Punaterä, "kuinka vähän te käsitätte meitä kana raukkoja ja mitä me kärsimme!"
"Kunnian-sanallani", sanoi Kukeliku, "te arvostelette minua väärin, jalo rouva. Ajatelkaatte vaan kana, joka on pahalla tuulella eikä enää edes pikkuisen hymyile miehellensä, vaan päin vastoin hakkailee sitä, jolle hän on vannonut uskollisuuden ja kuuliaisuuden valan!"
"Mikä pölkky te olette! Puhutte kuuliaisuudesta! Voisi luulla teidät tulleeksi suorastaan Turkinmaalta".
Ja rouva Punaterä ojensi päätänsä mielitteleväisesti ja oli juoksevinansa tiehensä.