Hyvien ystävien lahjat ovat kallisarvoiset; vihollisten pakosta antamat maksavat sitä vastoin vähemmän; — niitä saa verellä!
Ja sitä paitsi — olihan vielä uutisasukasten ja naapurien välillä pieni lasku kuittaamatta. Hurtado käski ratsumiehensä — näitä oli 50 — nousta hevostensa selkään ja ratsasti niiden etupäässä ulos linnasta.
Mutta ennen lähtöään syleili hän kaunista puolisoaan. Kentiesi kesti jäähyväissuutelo tavallista kauemmin, kentiesi tykytti sydän tavallista kovemmin; — mutta eihän Miranda missään vaarassa ollut, olihan hän hyvässä turvassa. Ja mikä vaara voisi Hurtadoa uhata, kun hänellä oli hyvä juoksijansa ja oivallinen miekkansa?
Kaksi viikkoa viipyi Hurtado vihollisella alueella. Hän teki kauppaa intianien kanssa ja kokoili kauniilla sanoilla ja vähäpätöisillä vastineilla koko joukon savustettua lihaa, jauhoja, paahdetuita juuria, palmuviiniä, kesyjä lehmiä ja puhveleita, mitkä olivat kuljetettavat linnaan — ja kaiken tämän oli hän saanut aikaan, tarvitsematta ainoatakaan kertaa vetää miekkaa tupestaan.
Minne ikänä hän tuli, kohta kiirehti heimokunnan vanhin hänelle valalla vakuuttamaan heimonsa viattomuutta valko-ihoisten murhaan; tämän ilkityön olivat muka tehneet vuorten toisella puolella asuvat. Nämä taasen syyttivät Pampaksen intianeja — mutta niiden luo ei Hurtadon tehnyt mieli tunkeutua.
Olivathan kaikki niin viattoman näköisiä! He olivat ihan alastomia, aseettomia, heidän jäsenensä olivat niin pyöreitä ja hentoja kuin naisen, ja sen lisäksi olivat he arkoja kuin linnut ja kuuliaisia kuin lapset.
Ja heidän aseensa! Nehän herättävät vain säälivää naurua. Rautaa eivät intiaanit tunne; heidän muodottomat miekkansa ovat vaskea, heidän nuoliensa päät kalanluuta, kilvet punotut kaisloista. Täytyihän espanjalaisten muhkeiden muotojen, tarmokkaiden käsivarsien ja kauheiden aseiden järkyttää yksinkertaisia, tuhmia alkuasukkaita, semminkin kun heidän pukunsa oli teräksinen! Kaikessa hiljaisuudessa palasi Hurtado ratsujoukkonsa kanssa retkeltään takaisin.
Illan hämärä levisi leviämistään, kun hän pääsi metsästä, joka esti hänet näkemästä rannalla sijaitsevaa linnaa; mutta kun tämä vihdoin oli näkyvissä hänen edessään, niin nousipa tuskan hiki hänen otsalleen ja kauhistuksen huuto hänen rinnastaan. Linnalla ei ollut kattoa.
Ihan tuommoiselta kuin nyt, oli se näyttänyt, kun hän sitä ensikerran mereltä katseli. Akkunoissa ei ollut uutimia, muurit olivat savusta mustat ja linnanpihan keskeltä nousi hieno savu, osoittaen että tuli oli linnassa vieraillut.
Nunjo de Laran uutisasutus oli hävitetty.