Mutta espanjalaiset eivät aavistaneet petosta; he eivät uskoneet pakenevia niin kekseliäiksi.
He astuivat maahan ja taluttivat hevosiaan. Nämä vapisivat ja tekivät vastarintaa, kun tunsivat maan myötäävän ja jalkojensa vaipuvan yhä syvemmälle. Takaisin ei käynyt palaaminen, sillä tien heikko perustus oli sotilaiden eteenpäin pyrkiessä kokonaan uponnut. Mutta kukapa tässä paluumatkaa ajatteli! Yhä enemmän raivostuneina ajoivat raskasaseiset espanjalaiset alastomia, keveäjalkaisia vihollisiaan takaa. Viimein vaipui Hurtado, joka kulki joukkonsa etupäässä, niin syvään, että hänen kannuksensa estivät hänet saamasta ylös jalkojansa. Sotilaat, jotka kiiruhtivat häntä auttamaan, tekivät vain vaaran suuremmaksi; ohut maakamara ei voinut kantaa niin monimiehistä ryhmää; ruohojen juuriverkko, jonka päällä multakerros lepäsi, murtui kerrassaan, ja Hurtado näki uljaan joukkonsa auttamattomasti katoavan mustaan liejuun.
Se oli kauheata nähdä. Hän ummisti silmänsä. Kauan soi hänen korvissaan kuoleman kanssa taistelevien hätähuudot, samalla kun hän itse tunsi vaipuvansa tuuma tuumalta yhä syvemmälle.
Mutta kun elämän taistelu oli lakannut, alkoi kuoleman hiljaisuuden vallitessa yht'äkkiä toisia ääniä tunkeutua Hurtadon korviin, ihmis-ääniä — raakalaisten ilohuutoja — ja juuri sentähden sitä kauhistuttavimpia: viholliset olivat palanneet takaisin.
Niin, kettu ei enää pelkää leijonaa, kun tämä on heittänyt henkensä. Puna-ihoiset nauroivat jo Hurtadon läheisyydessä, kaislaruo'ot ratisivat heidän jalkojensa alla. Hurtado toivoi vain, että hän nopeammin vaipuisi alas ja että kuolema kiireemmästi tekisi työnsä, jotta hän pääsisi elävänä joutumasta inhottavien vihollistensa käsiin.
Likainen, pahanhajuinen muta kosketti jo hänen leukaansa.
"Miranda!" huokasi hän ja painoi alas päänsä, niin ettei hänestä enää näkynyt muuta, kuin hänen pitkät, mustat hiuksensa.
Mutta äkkiä tarttuu joku näihin kauniisiin hiuksiin, käärii ne kätensä ympäri ja vetää hiljalleen suosta taintuneen ritarin…
Kun Hurtado taasen avasi silmänsä, makasi hän kivihuoneessa, joka oli rakennettu samaan muotoon kuin ne huoneukset, mitkä pienokaisten kädet kyhäilevät kokoon korteista ja palikoista: maasta nousi ylöspäin kerros kerroksen päällä, ylempi aina allansa olevaa pienempi, kunnes vihdoin rakennuksen huipussa oli vain yksi ainoa pieni suoja. Inkan lapsilla ja naapuri-kansoilla oli tapana tähän malliin rakentaa asumuksiansa.
Varmaan makasi Hurtado alikerrassa, sillä hän näki pitkän jonon huoneita; — jokaisen ovella seisoi vartioita, keihäillä varustettuja.