Krouvin ovelta katseli tyttö kaiken aikaa kaksintaistelua.
Salama jo löi maahan tuolla myllyn luona. Rajuilma teki tuloa! Taivas jyrähteli ja myrsky vonkui.
— Enkö minä sitä sanonut? — huudahti hevospaimen ratsunsa selästä tytölle, voittamaansa vastustajaan viitaten. — Nyt saat viedä hänet sisään ja hoitaa häntä! Nyt hän jäi sinulle!
— Huomaa, — vastasi tyttö, — jos hän olisi voittanut sinut, niin minä olisin asettunut päällesi ja estänyt häntä lyömästä sinua. Olisit tullut havaitsemaan, että minä rakastan todellisesti vain sinua.
Hevospaimen kannusti vain ratsuansa ja lähti ajamaan vasten lähenevää myrskyä. Tuli raju sadekuuro, rakeita seassa, salamat leimahtivat tavantakaa. Tyttö katseli ratsastajaa, kunnes tämä katosi myrskyn pimeyteen. Jokunen kerta, kun salaman leimaus rankkasadetta valaisi, häämötti vielä hänen haamunsa, mutta vihdoin sekin ihan katosi näkyvistä.
Ehkä olikin tämä viimeinen kerta, kun hän sai sitä miestä nähdä.