— … huomenta, Santeri setä! Eikö laukkia ole täällä nähty?
— On kyllä. Kuinka sen olette irti päästäneet?
— Ihan se oli kierona. Hirnuili kaiken päivää. Kun minun piti sitä sukia, niin se pieksi minua silmiin hännällänsä; yöllä se sai liekansa irti, ja siitä asti olen minä saanut juosta sen perässä.
— Entä minne sen isäntä on joutunut?
— Se nukkuu vielä; kovin oli väsynyt kiivaasta ajosta.
— Minkälaisesta ajosta?
— Niin, se tapahtui kolme päivää sitten. Eikö Santeri setä ole sitä vielä kuullut? Polgárin lautalla hullaantuivat lehmät, jotka se Mährin herra oli ostanut; kaiketi näkivät jonkun aaveen, pelästyivät ja hyppäsivät jok'ikinen veteen lautalta ja karkasivat suoraa päätä kotia Zámin majalle; paimen ei kyennyt niitä enää palauttamaan, vaan tuli itsekin niiden kanssa takaisin.
— Frans Lacza on siis nyt kotona?
— Mutta vähällä oli, ettei isäntäpaimen lyönyt häntä kuoliaaksi. En ole vielä ikinä kuullut isännän niin koreasti kiroilevan kuin silloin karjalauman illan suussa majalle saapuessa, perässä Franssi setä. Vaahto vain valui hänen hevosestansa. Ja sonnin sieraimista tuli veri. Siinäkös saatiin kuulla hirtehisistä ja lurjuksista! Kolmasti isäntä jo kohotti keppiäkin, mutta ilmassa se vain suhahti, ei sentään ruvennut sillä lyömään.
— Entä mitä Franssi siihen sanoi?