Palaan takaisin enkä enää hiero sovintoa.
En kysy, mitä tuo sana maksaa: "minä rakastan teitä".
Annan siihen vastauksen.
Jos tuo vanha sielukauppias tahtoo rahaa tai nimeäni, saakoon sen; en huoli ajatella seurauksia. Menen.
Jos hirmustunut kilpailijani saa tietää minun pettäneen hänet, ja murhaa minut salaa, niin se on viimeinen menoni. Jos hän taasen ei tee sitä, vaan ilmaisee asian niille, jotka rupeisivat vihaamaan minua yhtä paljon kuin he nyt rakastavat minua, niin hukka minut perii, joudun mieron teille; siis on sekin viimeinen menoni. — En huoli ajatella sitä. Menen.
Jos rokkosairaan tauti tarttuu minuun, vien sen kotiani, kuolen, tai tapaan siellä itse mustan kuoleman, joka tempoa minut jo kynnyksellä, niin on se viimeinen menoin. Sama se. Menen!
Ja jos tielleni pannaan itse pyranastator tulikelloineen, min lennän ilmaan! Menen!
Jos saatan epätoivoon tytön, joka rakastaa ja joka ei löydä lemmelleen muuta pakopaikkaa kuin Tonavan ihana, kivinen pohja; niin silloin makaamme siellä molemmat. Olkoon menneeksi. Kuolkoon mutta rakastakoon.
Ja vaikka minut syöstäisiin autuaitten parista, vaikka minä joutuisin pahojen henkien joukkoon, vaikka muserrettaisiin minut tomuksi ja jokainen tomuhiukka veisi mukanaan täyden itsetietoisuuden maailman ääriin saakka, niin menen kumminkin hänen luoksensa, kun tiedän, kuinka suuresti hän minua rakastaa.
Sammutin viimeisenkin terveen järjen kipinän, jotta jäin täydelliseen pimeyteen, missä kiihkoinen mielikuvitus taikalampun lailla synnytti kaikenlaisia haavekuvia.