— Olkoon menneeksi, minä annan teille tuon summan lainaksi — vekseliä vastaan. Vekseli on minulla aina.
Nyt hän alkoi epäillä minun olevan koronkiskojan, sillä nepä ovat konstikkaita miehiä! Kun saavat tietää että jotakuta uhkaa ryöstö, tulevat he heti sanomaan: "olen kuullut teidän tarvitsevan rahoja. Minä lainaan. Vain viidellä sadasta korkoa". — "Antakaa tänne!" — Mutta kun tulee maksun aika, niin käy selville, että korko onkin laskettu viideksi sadalta kuukaudessa. Sitte tulee hän sen sijaan ryöstöön panemaan.
Siksipä kyttyräselkä ensin kysyi minulta:
— Suurtako korkoa vastaan?
Vastasin samaan tapaan: sangen suurta korkoa vastaan. Sen vaadin koroksi, että olette sanomatta pahaa sanaa tyttärellenne ja häntä muuten pahasti kohtelematta, kunnes olette maksanut veikanne.
Agnes hypähti seisoalle. Kasvonsa lentivät tulipunaisiksi.
Mutta ukko ei päästänyt häntä menemään, vaan veti hänen luoksensa.
Nyt alkoi hän käsittää asian laidan. Ei herra ollutkaan koronkiskoja.
— Mutta sitä pahempi. Herra oli ukon ideaali.
Hän syleili tytärtään ja suuteli hellästi häntä otsalle.
— Tästä päivästä alkaen olkoon sinulla siunaukseni!