— Ymmärrän, sanoi hän. Tuon hupsun ukon suhteen täytyy sinun pitää nimesi salassa. Aamupäivällä rakastaa hän rahaa, iltapäivällä viiniä ja illalla kunniaansa. Täytyy pitää häneltä salassa koko asia. Mutta hänen tyttärensä saakoon tietää kaikki.
— Johan hän tietääkin. Minä ilmaisin hänelle oikean nimeni ja asemani.
— Tunnette siis toisenne?
Luulin hänen heti paikalla tempaavan esiin tikarin ja pistävän minut puhki. Päinvastoin; hän syleili minut, jotta nenänsä kosketti minun nenääni.
— Sepä oli hyvä. Siis on sekin seikka selvillä. Meidän täytyy olla joka askeleella hyvin varovaiset. Salapoliisit vakoovat meitä joka taholta ja pitävät silmillä kaikkia toimiamme.
(Ahaa! Senpätähden meidän puolella ei ole poliisia, kun ne kaikki ovat sijoitetut Kuiskaaja-kdulle!)
— Jos me veisimme yhtä haavaa koko tämän laatikon räjähdysainetta suoraan asuntoosi, niin he arvaisivat koko asian laidan. Sitä täytyy kantaa sinne vähitellen. Mutta sekin olisi ollut yhtä vaikeata, jos sinä kävisit täältä noutamassa tai minä kävisin sinun luonasi. Nuo nuuskijat aavistaisivat kohta pahaa. Mutta tyttö saattaa korissansa kantaa pari kolme latinkia erällään luoksesi, siitä ei kukaan voi pahaa aavistaakaan. Sinä olet nuori ja rikas, tyttö kaunis, mutta köyhä. Ei kukaan voi ajatellakaan asian oikeata laitaa.
Kummastus kai näkyi kasvoistani, koska vale-veljeni alkoi tarkemmin selittää asiaa.
— Kuinkas muuten? Arvellaan ettei hän ole siivo tyttö. Hullutusta ovat muuten haaveilut kunniasta. Eikö se ole yhtäläistä itsekkyyttä, kuin esimerkiksi ahneus? Itsekkyyttä, omarakkautta. Omaa kunniaa ei kukaan saa pitää; vaan yhteistä kunniaa saattaa löytyä.
Yleensä täytyi minun hyväksyä väite, mutta lausuin minua vähän arveluttavan, miten tuo yleinen kunnia hyödyttäisi ihmiskunnan kaunista sukupuolta.