— Ne otin minä teiltä, enempää ette niistä tiedä.
— Mutta sehän ei ole totta. Latingit ovat Tonavan pohjassa.
— Sinne minäkin ne olisin heittänyt.
— Sanonko minä samoin huomenna ja ylihuomenna sekä joka päivä, kunnes olen kantanut pois kaikki latingit. — Mutta oletteko ajatellut> että tuo kauhea mies odottaa työn onnistumista, ja kun ei niin tapahdukaan, on hän teitä vaativa tilintekoon.
— Se on minun asiani.
Tyttö laski kätensä ristiin ja sanoi rukoilevasta:
— Hyvä herra! Älkää ryhtykö mihinkään toimiin tuon miehen kanssa!
Älkää leikilläkään! Te ette voi aavistaa, mimmoinen ihminen hän on.
Käyköön minun miten tahansa. Minä olen onneton nainen. Te ette tiedä
minkä syvyyden partaalla olette!
Hänen silmissään näkyi kauhistus, jommoinen valtaa meidät, jos esimerkiksi näemme kuutautisen kiipeevän tornin huipulle ja odotamme häntä joka hetki putoovaksi maahan.
En vielä koskaan ole nähnyt kenenkään niin ihanin katsein rukoilevan.
Tämä tyttöparka ei ole peloissaan itsensä vaan minun suhteeni.
— Älkää surko rahtuakaan Agnes neiti! Jo kouluajoiltani saakka olen ollut jos jonkinlaisissa vehkeissä. Eikä koskaan ole nolosti käynyt. Hauska loppu tästäkin tulee. Kyllä minä tunnen nuo seikat. Unkarilainen ystäväni ärisee, mylvii ja uhkailee; mutta sitte kun kädessään on puukko ja vihamies edessään, niin leikkaa hän palan leipää hänelle, sanoen: "tuosta saat, lurjus! Älä kerjää täällä kuten kotonasi!"