(Sen jälkeen lahjoitettiin minulle joka päivä kirjeissä tällaisia samalla tapaa mainioita nimiä, jotka ovat kuuluisia hävityksen töissä: Nebukadnezar, Brennus, Soliman, Simson, Pugatscheff, Booths, Batukhan. — Kun maan päälliset nimet loppuivat, seurasi maanalaisia nimiä: Lucifer, Leviathan, Belzebub; — viimein uudemman ajan urosten nimiä, jotka ovat ikuisen maineen saavuttaneet sanomalehtien kautta: Orsinista aina Hartmanniin).
Suostuttuun aikaan illalla olin taas sillan korvassa. Tällaisille kohtauksille ei saata ajatellakaan parempaa paikkaa kuin tämä.
Hetkisen kuluttua tuli Agneskin paikalle.
Määrä-aika oli silloin kun sillalla sytytettiin lamput.
Jonkunlainen suloisuus löytyi jo näissä kohtauksissa. Hän tuli aivan lähelle minua, jotta voisimme hiljaa kuiskaella keskenämme.
Kaikkein ensin sanoin hänelle tämänpäiväisen nimeni.
— Mitä kotoa kuuluu? — kysäsin.
— Samaa kuin toissa päivänäkin. Sanomattanikin sen tiedätte.
Kernaimmin olisin niistä puhumatta.
— Kozák ei siis sallinut teitä loukattavan?
— Hyvä Jumala! Nyt ovat asiat pahemmalla kannalla kuin milloinkaan! Ennen tosin isäni kotia tullessaan oli kova ja ankara minulle ja löikin minua; mutta se ei tehnyt niin kipeää kuin nyt nähdessäni toisen minun tähteni lyövän isääni. Vihdoin syöksin minä heidän väliinsä, kun he hosuivat toisiaan; enkä tiedä itsekään, mistä näin äkkiä sain semmoisen rohkeuden? Minä eroitin heidät; "älkää enää tehkö pahaa toinen toisellenne, sillä jos minun vielä kerran pitää tätä näkemän, niin surmaan itseni!" Oi, taivaan Jumala, tätä elämää! — Isäni meni heti ulos ja lupasi ampua minut revolverilla. — Mutta tänä aamuna vaatei hän minua ottamaan avaimen, tuodakseni sen teille; teillä on jo tieto siitä.