Ja sitten hevonen todellakin sidottiin herra Saiturin vaunuhevosten rinnalle. Tämä herra oli nyt lopettanut tehtävänsä täällä ja kiirehti ehtiäkseen vielä samana päivänä toiseen paikkaan. Hänen täytyi tehtävänsä toimittaa, yksityistä huvitusta varten hän ei saanut kauan jäädä samaan paikkaan.
Pajazzo äänetönnä koroitti ristiin pannut kätensä herra Saiturille vielä kerran, armeliaisuutta anoen, kun armollinen herra astui vaunuihin.
"Laittakaa tuo ihminen pois!" käski läkkikala alamaisiansa.
Herra Konyecz hyppäsi ajurin istuimelle ja molemmat santarmit talonpojan rattaille. Herra Saituri sanoi kohteliaasti jäähyväiset ratsumestarille, lausuen: "iloiseen näkemään saakka, herra ratsumestari!" Föhnwald mutisi jotakin hampaittensa välissä, jota voipi selittää sanoiksi: "en pidä väliä siitä!" Ja molemmat vaunut pyörivät pois.
Pajazzo juoksi heidän jälessään ja katseli sieltä kauan eteneviä vaunuja. Hänellä oli vielä kipinä toivoa siitä, että tämä lopultakin olisi leikkiä, että tuo korkea herra ainoastaan oli tehnyt kuria hänelle ja aikoi päästää hevosen irti kun oli ajanut kappaleen matkaa. Mutta nähtyään, että he todellakin lähtivät pois ja ett'ei hevonen palannut, astui hän horjuen takaisin pihalle.
Ratsumestari ja hänen väkensä olivat hevosten selässä.
"Herrani!" kysyi pajazzo, "onko se totta että hevoseni on poisviety?"
"Se on toden totta".
"Mitä aikovat tehdä sen kanssa?"
"Myydä sen torilla".