Aine, josta hän nyt kirjoitti, vaati varmaankin suurta tarkkuutta.
Kello löi kahdeksan kun hän lopetti kirjoituksensa; nyt hän soitti palvelijaa.
"Kutsu kohta kirjuri tänne; sano että minun anekirjani on valmis ja on puhtaaksi kirjoitettava".
Palvelija meni — hetki sen jälkeen kirjuri astui huoneesen.
Hän on kolmenkymmenen vuoden vaiheella oleva mies. Hän on hieno ja kohtelias. Huomaa kohta, että hän on tottunut liikkumaan ylhäisissä piireissä. Hänen kasvojansa voisi melkein sanoa kauniiksi, jos ei jokaisessa kasvoin eri osassa olisi jotakin outoa ja terävää. Niinpä olisi esim. suu muodoltaan hyvin kaunis, ellei se olisi kovasti kiini puserrettu, ikäänkuin kieli ei muuten pysyisi hampaitten takana, vaan vieläpä huulet, ja nuo kauniit mustat viiksetkin, jotka puoleksi peittävät suun, olisivat tarpeelliset sitä suojaamaan. Kaareva nenä puhuu rohkeista toiveista ja lujasta tahdosta; siloinen otsa, siloisesti ylösharjatut hiukset — kylmästä aprikoimisesta; nuo säkenöivät silmät tummien kulmien alla voivat olla kauniit hymyillessään hekumallisia naissilmiä vastaan; vaan mies on varoillansa noiden silmien suhteen, sillä niissä hän näkee konstikkaan avaimen, joka hakee avaimen reikää hänen ajatuksiinsa.
"Te olette ollut hyvä ja kutsunut minut", sanoi hän esimiehellensä.
"Oletteko sulkenut ovet jälkeenne?"
"Molemmat".
"Minä olen kutsunut teidät, kysyäkseni oletteko lopettanut kertomukseni".
"Se on minulla muassa. Tehkää hyvin ja lukekaa".