"Tuonko kolipää-herran ja hänen lihavan rouvansa ja verettömän tyttärensä?"
"Herra on kuollut, mutta rouva on perinyt puolen miljonaa sedältänsä, joka oli rikas kauppias. Hän asuu täällä Pesth'issä ja elää loistavasti. Minä olen usein häntä tavannut ja hän huomauttaa aina kuinka suotava yhdistys lastemme välillä olisi. Sinä tunnet tytön. Sinä voit sen valloittaa".
"Isä, sinä olet todellakin uneksinut ternosta minulle. Jotta en olisi kiittämätöin, annan sinulle qvinternin sijaan. Mene itse naimiseen äidin kanssa".
Elemér nousi tuolilta ja isä sekä poika koettivat saavuttaa semmoista asemaa huoneessa, että seisoivat selin toinen toista vastaan. Hetken aikaa ei kumpikaan katsonut hyväksi sanoin ilmoittaa ajatuksiansa. Viimein Elemér katkaisi äänettömyyden.
"Tiedätkö, isä, mitä sinun pitäisi tehdä? Anna minulle vihdoin viimeinkin matkapassi".
"Kyllä, kun vaan tietäisin mitenkä".
"Heitä minut ulos ovesta ja perintöni perässä".
Kuullessaan nämä sanat, kuvautui Ferdinand Harter'in kasvoissa hänen todellinen luonteensa, hänen kylmä, ylpeä, tunnoton itsekkäisyytensä.
"Rakas herra poikani", sanoi hän ylpeästi, "kuuden kuukauden perästä olette te laillisessa iässä. Siihen asti olette minun holhottini. Sitten voitte haastattaa minut oikeuteen ja oikeuden-käynnin päätyttyä sopii meidän tehdä tili siitä, mitä olemme toinen toisellemme velkaa. Mutta siihen asti saatte hankkia itsellenne jonkun, joka teitä mieluummin näkee kuin minä".
"Kuitataan kiitollisuudella isällinen siunaus, isäni", sanoi Elemér katkeralla hymyllä. "Ja nyt minä pyydän, että teet minut perinnöttömäksi kaikesta mitä on sinun omaasi, sillä niitä kasvoja, joita tänään olet minulle näyttänyt, en tahdo periä kaiken maailman kunnian edestä".