Muutamia minuttia myöhemmin kuului vastaus pimeältä kadulta. Suurelta torilta tuli varovasti kaksitoista-miehinen ratsu-patrulli paljastetuilla miekoilla; viiden minutin perästä se taas palasi ent. kuvernörin ikkunoiden ohitse.
Aha!
Asiat selvenivät kirjurille. Hän vetäysi takaisin ikkunasta ja, seisahtuen taulujen eteen, hymyili hän äänetönnä.
En tiedä voiko kukaan pitää ihmisistä, jotka noin äänettöminä nauravat — salataksensa naurunsa.
Kuvat tuolla ylhäällä näkevät sen ja suuttuvat kenties häneen, vaan ne eivät puhu mitään.
Tämä hauska ajanvietto keskeytettiin; joku astui huoneesen.
Se oli nuori Elemér. Seuraus maljojen juomisesta päivällisillä oli ollut se, että hänen täytyi panna maata eikä hän nyt oikein tietänyt oliko aamu vaiko ilta.
"Kuka hiljakkoin läksi pois täältä vaunuissa, herra Andjaldy?" — — kysyi hän unisena.
"Te'"
"Minäkö?"