Elemér punastui ankarasti, vaan hän ei sanallakaan vastustanut, pusersi vaan huulensa yhteen ja loi silmänsä maahan. Torukoot!
Vaan Lemmingin lausuessa tuon loppulauseen ja kun hän oikein oli vauhtiin pääsemäisillään saarnassansa, tuuppasi Malvina häntä hiljaa kylkeen, mennen hänen ja Elemér'in väliin, ja katkaisi hänen puheensa.
"Hyvä Lemming, ei kukaan ole käskenyt sinua sekauntumaan tähän asiaan. Elemér on kyllä kevytmielinen, mutta mitään huonoa ei hän ole tehnyt; sitä ei kukaan sanoko minun kuullen. Jos hän on tuhlannut, niin on hän omia rahojansa tuhlannut, ja mitä hänen edestänsä on maksettu, se on otettu hänen omaisuudestansa. Ja nyt hän kadottaa senkin, mitä ymmärtäväisemmät hänen omaisuudestansa heittävät ulos ikkunasta. Älä ollenkaan häntä moiti. Minä voin sitä tehdä, sillä minä tarkoitan hänen parastansa. Mutta te muut saatte olla sekauntumatta tähän. Tämä asia on aivan meidän kesken".
Malvina napitsi kauniin valkoisen hansikkaansa ja kääntyi Elemér'in puoleen.
"Te herra tuhlaaja-poika, minä annan teille tiedoksi että olemme myyneet hautapaikkanne l,000:stä guldenista. 10:ksi kuukaudeksi olette siis turvattu; mukautukaa siihen. Sill'aikaa ehkä jotakin keksitään. Oletteko tyytyväinen minuun?"
Elemér nyykäytti päätään.
"Hän ei kiitäkään!" mörisi Lemming itsekseen, tarjoten Malvinalle käsivartta.
Elemér hiipi hitaasti ja hiljaa heidän jäljissään.
Ennenkuin Malvina astui vaunuihin, jotka olivat portilla, katsoi hän vielä kerran taakseen ja, antaen tuolle kevytmielisellä nuorukaiselle kättä, sanoi hän:
"Kas niin, nyt en ole suuttunut enään".