"Sitä en käsitä".
"Ehkä vast'edes sitä tarkemmin selitän; vaikka minun olisi mieleen, jos ette sitä vaatisi. Minä puolestani tiedän, mitä sanon".
Ilonka vaikeni hetkeksi ja katsoi, kulmat rypistyneinä, korkeuteen niinkuin sieltä olisi odottanut vaikeata selitystä. Turhaan — se ei ollut löydettävissä. Että jonkun tytön naimiseen meneminen voi koskea kolmatta henkilöä — ehkä neljättäkin, sitä ei hän ymmärtänyt.
"Jos armollinen rouva, käskette, niin aloitamme miekkailu-tuntia".
"Tänään teidän kätenne ei ole varma".
"Miksi sitä luulette?"
"Minä näin, että kätenne vapisi kirjoittaessanne".
"Ei suinkaan, se ei vapise".
"Koettakaa kerta ja kirjoittakaa Elemér".
Ilonka säpsähti, mutta tarttui kynään. Miksi ei? Ja hän kirjoitti kirjoitusvihkon syrjään hänen nimensä hienosti ja komeilla pyöräyksillä. Jokainen viiva kierteli paperilla kuin hieno siemenjauho-lanka.