Mikä onni että kohtalo määrää meidän käytettäväksi hyödyllisiä käsiä ynnä jalkoja, jotka meidän puolestamme toimivat — kohtuullisesta palkasta.
Tässä oli loppu.
Mies noilla hyödyllisillä käsillä ja jaloilla hymyili salaa itsekseen. Sitten lukitsi hän taas salkun ja asetti sen paikalleen; sen jälkeen hän teroitti kynänsä ja rupesi kirjoittamaan — ei hänen ylhäisyydelleen hovikanslerille, vaan — rouva Maria von Lemmingille.
Tämä oli tuon mainion naisen nimi.
3 Luku.
Eräs mies vähäpätöisten joukosta.
Kolme päivää komitati-kokouksen hajoamisen jälkeen oli kaikki taas hiljaa pienen kaupungin katuloilla, niin hiljaa, että oli erinomaisempi tapaus sekin, kun eräs pieni kaunis tyttö, päässä kansallis-värisillä nauhoilla varustettu päähine — jota nimitetään Pártaksi — kävi katua myöten.
Tuo pienokainen on tosiaankin näppärä. Hänen hieno solakka vartalonsa ilmoittaa, että hän tuskin on neljätoistavuotias; hänen suorat nuoret kasvonsa ovat lapselliset, punaposkiset; silmänsä taivaansiniset; hymyilevä pikku suunsa, jonka huulilta veitikka esiin pistää, ja puhdas kirkas otsansa, ovat viattomuuden puhtaan tahraantumattoman lehden kaltaiset. Tämän nuoren tytön liikunnot ovat niin norjat ja kepeät, että hän käy pienen kaupungin pisintä katua tahraamatta kenkiensä kärkiäkään, ja kuitenkin on helposti ymmärrettävä että vaaditaan jotensakin suurta taitavuutta käydessä Marraskuulla meidän katuja myöten, valitsematta ainoastaan puhtaita kiviä jalan sijaksi, päästäksensä perille tahraantumattomilla sääryksillä. Sen ohessa oli hän niin kaino ja varovainen, ett'ei nostanut hameitansa enemmän, kuin että hänen vieressänsä kulkeva nuorukainen tuskin sai nähdä hänen somat jalkasensa.
Nuori saattaja on Elemér Harter, joka sateenvarjo kädessä astukselee eteenpäin tuon pienen soman tytön rinnalla ja kadulla miellyttelee häntä, kuten tapana on pikkukaupungeissa.
Mamma on kumminkin nuoren parin jäljissä.