Saituri vaaleni, hän huomasi jo, että tuo vastustaja tuli vaaralliseksi. Hyökkäyksestä kääntyi hän nyt puolustukseen.
"Minä olen myöskin täällä viran puolesta ja teen velvollisuuteni".
"Se ei ole totta! Teidän ei ole lupa tehdä veronryöstöä hätääntyneillä seuduilla. Tämän kautta olette rikkoneet korkeimman esivallan selvät käskyt. Se oli julmuutta ja hirmuista itsevaltaisuutta; mutta nyt on kysymys ryöväyksestä. Niitä jyviä, jotka jätitte muonakomisariukselle, ette ole voineet verona saada, sillä ne tulevat jostakin uponneesta laivasta. Te olette epäilemättä vaihtaneet vero-jyvät huonoon ja pilauntuneesea tavaraan".
Herra Saituri huomasi, että häntä syytettiin asiasta, jossa oli viaton.
"Herrani, minä vannon, ett'ei niin ole laita".
"Kansa on muka siis keskenänsä sopinut kastelemaan niitä jyviä, joita te heiltä verona ryöstätte, ja ainoastaan niitä, mitä te otatte? Ja te olette jokaiselta veronalaiselta ryöstänyt tuon huonon tavaran? Mitä sanotte siihen?"
Herra Saituri oli kauheassa pulassa. Ja kuitenkaan asian laita ei ollut semmoinen kuin sanottiin; mutta kuinka hän voisi sanoa totuuden?
"No herrani, pukeutukaa pian, sillä minulla ei ole aikaa sanoihin tuhlattavaksi. Yks' kaks' kolme! Jos ette vapaaehtoisesti tule, on minulla väkeä tuolla ulkona; niillä on käsiraudat, hyvä ystävänne Konyecz istuu vangittuna rattailla tuolla ulkona".
Herra Saituri rupesi veisaamaan rukous-virttä.
"Minä myönnän, että tässä on rikos tehty, enkä kiellä että minäkin olen virheen tehnyt; mutta itse rikoksessa en ole ensinkään osallisena; sen alkuna ja juurena ovat sangen korkean-arvoiset henkilöt, kenties ylimyksiäkin".