"Minua ei todellakaan haluta jäädä kasvamaan tähän maahan".
"Mutta odottakaa ainakin kunnes tämä keskinäinen asiamme on selvillä.
Minustakin olisi naurettavaa jos Malvina seuraisi teitä".
"Se riippuu ainoastaan teistä. Jos maksatte minulle tänään mitä olette minulle velkaa, niin minä huomenna lähden Wien'iin ilman vaimoa, enkä huoli mitä sitten tapahtuu".
Ferdinand Harter tunsi että kaikki hänen hermonsa vapisivat.
"Minun on tunnustaminen totuus teille. Tällä hetkellä minulla valitettavasti ei ole käytettäviä rahoja. Minun täytyi tehdä tiliä yleisistä rahastoista, joiden selvittämiseen en ollut varustettu. Kreditini on niin kulutettu ett'en tänä päivänä voi hankkia ainoatakaan tukatia. Viljan hinnat ovat niin alhaiset, että sain myydä polkuhintaan tämän vuoden sadon. Kauppias, joka sen osti, on kuitenkin vahinkoa kärsinyt. Tahdoin jo edeltäkäsin sopia ensi vuoden sadon myymisestä; hän vastasi että tämän vuoden sato vielä makasi makasineissa ja että hän oli valmis antamaan sen takaisin samasta hinnasta, minkä oli minulle maksanut. Minun on nyt mahdoton hankkia 5,000 tukatia".
"Hyvä", sanoi Lemming, ja naamansa oli lempeän, hyväntahtoisen näköinen, "me saamme siis odottaa molemmat".
Sana "me saamme odottaa!" oli silloin ministeri Schmerling'in mainio puheenparsi ja sangen suosittu Unkarissa. Ferdinand Harter'ia ei se kuitenkaan miellyttänyt.
"Herrani, minä panen kunniani pantiksi siitä, että tulevana keväänä maksan summan".
"Kunnia ei ole alttiina", vastasi Lemming. "Minun kunniani on sattumalta tullut maksamaan minulle 150,000 guldenia. Te ette ole vielä maksanut kunniastanne mitään".
"Minä annan teille vekselin koko summasta ja jos en määräaikana maksa, saatte ryöstättää sen minulta säälimättä".