Neiti Hermine oli jo, nuoruudestaan huolimatta, itsenäinen taiteilija sekä hamppu- että rautalanka-köydellä, ja hän piti taiteilija-mainettansa sangen suuressa arvossa.
Niinkuin hyvin kasvatettu tyttö ainakin, hän ei tullut yksinään, vaan veljensä seurassa; hän oli siis uskottu nuoren Frans Trésor'in jaloon suojelukseen. Frans oli tosin vaan kymmen-vuotias uros, mutta akrobatina hänellä oli maine semmoinen, että hänen yhteiskunnallinen asemansa siitä sai tarpeeksi arvoa.
Tyttö, joka heti voitti sekä äidin että Ilonkan sydämen, kertoi tyystin komediantti-perheen vaiheet siitä alkain kun he arolla kävivät, ja kuinka viimein hevosineen saavuttivat sirkus-tirehtörin huomion. Hän kiitti todellisella kaunopuheliaisuudella pienen hevosen oivallisia ominaisuuksia, ja kertoi kuinka iloisesti se hirnui kun Ilonkan nimi mainittiin. Nuori Herkules säesti kaikin voimin sisartansa.
Ilonka seurasi ilomielisenä lapsia sirkukseen.
Erittäin hyvä paikka oli Ilonkan käytettävänä näkymön ja esiripun välillä. Näytäntö huvitti häntä suuresti; sirkusnäytäntöjen vaikutus ei ole aina niin pintapuolinen kuin miksi sitä luulemme meidän korkealta kannaltamme; on todellakin ylevätä katsella ihmisruumiin täydellisyyttä ja eläin-sielun kehkiämis-voimaa.
Varsinkin miellyttivät Ilonkaa nuo mainiot hevoset, voimistelu-temppujakin hän ihaili; olivathan ne lapsuuden aikana olleet hänellekin sangen mieluiset, ja niitä hänen oli suureksi osaksi kiittäminen vakavista hermoistaan ja terveydestään.
Viimein tuli tuo hevonen, jota yleisö riemulla vastaan-otti. Se näytteli "filosofina", hattu otsalle painettuna, ja oli tulevinaan ravintolaan syömään: se lukee ruokalistaa, syö, juo, polttaa tupakkaa, lukee sanomia hyvin suurella valikoima-aistilla valtiollisessa suhteessa ja laskee viimein yhteen maksettavat päivällisestä. — Viimein tuli hevosen tehdä koko joukko viisautta osoittavia temppuja, ennen kuin lopettaisi, mutta pitemmälle kuin maksettavan laskemiseen ei tuo rakastettava eläin tavallisella tavalla tehtäväänsä tehnyt.
Kun rätinki tuli, "filosofi" jo kävi hajamieliseksi. Hänen silmänsä tuijottivat yhteen paikkaan ja piippu putosi suusta. Kun pajazzo sitten piti taulua sen edessä, jotta laskisi numerot yhteen, se näytti yht'äkkiä tekevän päätöksensä, veti liidulla viivan yli koko rätingin, hypähti seisoalleen ja syöksi yli pöydän niin että ravintolan-isäntä tauluineen kaatui.
Yleisö luuli sitä hupaiseksi uutiseksi ja piti tätä leikkiä oivallisena; mutta kummastukseksi nähtiin "filosofin" juoksevan suoraan prosceniumia kohti, jossa seisattui erään nuoren tytön eteen ja samalla laskeutui polvilleen, naurun-tapaisesti hirnumalla muistuttaen ihmisestä, joka ei löydä sanoja ilonsa osoitteeksi. Se ojensi päätänsä tyttöä kohti ja sieramista kävi kuuma hengähdys, harjansa se heitti toiselta puolelta toiselle ja silmät iskivät tulta. Sitten se juoksi oikullisesti pois ja rupesi kadrillia tanssimaan, siihen temppuun harjoitettujen komeain hevosten tavalla, jalosti käännellen, sievästi polvistuen ja astuen laahaavin kadrilli-askelin, jommoista ei kukaan ennen ollut nähnyt sen tekevän; sitten se nousi pystyyn takajaloilleen, niinkuin paraiten oppineet hevoset tekevät, ja käveli juhlallisesti niinkuin jaloimmat oriit. Lopuksi se heittäytyi maahan ja piehtaroi tavallisen talonpoikaishevosen tavalla, ojensi kaikki neljä jalkaansa suoraksi ja laski päänsä entisen hallitsijansa jalkojen eteen, niinkuin menneinä aikoina ja niinkuin olisi tahtonut sanoa: "No, etkös tule tänne lepäämään?"
Joka ei käsittänyt tätä kohtausta, hän varmaankin oli liikoja tunteita vailla; pajazzokin seisoi siinä, liikkumatonna, aivan poissa päiviltänsä; kyyneleet hänen viheriäisillä poskilla ilmoittivat hänen olevan syvästi liikutettuna.