Hän ojensi Ferdinand Harter'ille paperin, josta tämä luki, vaikka kirjaimet tanssivat hänen silmissään, seuraavat sanat:
"Minä olen väsynyt elämään; — maailma minua ilettää; — minä vihaan itseäni. — — Jumala olkoon sielulleni armollinen!"
Ferdinand Harter pudotti paperin kylmästä kädestänsä.
Mutta tuo pieni luuranko-ihminen astui lähemmäksi, tarttui armollisen herran ranteesen ja sanoi hänelle:
"Nyt vasta olemme kuitit, korkeasukuinen herra!"
27 Luku.
Rauha.
Kesä-illan lauhkea länsituuli humisee puiden oksissa puutarhassa, jossa hedelmät taivuttavat niitä maahan ja uudet kukkaset nostavat niitä taivasta kohti. Siellä on hedelmiä ja uusia kukkasia samassa oksassa. Sanotaan että semmoinen vuosi tulee olemaan siunattu, ja siunattu se olikin mitä taivaan ja maan hyvään tahtoon tuli. Oli niinkuin armollinen Jumala joka päivä vuoden kuluessa olisi pyytänyt ministeriöltään täällä alhaalla selvitystä kansan tarpeista; tarvittiinko lunta vai sadetta, vaiko päivän-paistetta ja sateen perästä taas kirkasta taivasta; Hän tiedusti tahtoivatko ennemmin viiniä vai leipää; suotakoon heille molempia! Saakoot kerran oikein perussäännöllistä ilmaa. — Niin teki todellakin — armollinen Isä taivaissa.
Hedelmäpuiden maahan-painuneitten oksien alla makasi kaksi ihmistä pitkässä ruohikossa; eräs vanha ihminen ja eräs pikku ihminen. Tuo vanhus olisi voinut olla nuorempi jos hän ei olisi elänyt niitä vuosia, jolloin mielettömän maanviljelijän suru kynsi viiruja kasvoihin ja ajoi hiuskiehkurat päästä. Tuo pieni ihminen on puoli kolmatta vuotta vanha pyöreä- ja puna-poskinen maailman-asukas, varustettu noilla kultaisilla kiehkuroilla, joita pienokaiset näyttävät tuovan auringosta, josta kotoisin ovat. Pikku ihminen tekee par'aikaa lehdistä ja ruohoista ristintapaisen päähineen tuon suuren ihmisen paljasta päätä varten, koska pahansuova luonto ei pidä murhetta siitä. Suuri ihminen sallii tällä tavalla koristaa päälakeansa eikä sitä pahaksi pane, vaan katselee pienokaista hymyilevin silmin.
Pikkunen taittaa sitten ruohon-korren ynnä lehden ja pitää niitä suuren ihmisen edessä, sanoen: "Tämä on ruoho ja tämä on lehti. Sano nyt: ruoho … lehti".