"Niin, sangen pitkä. Minua ilahduttaa, että rouva vielä muistaa nimeni.
Nyt täytyy minun esimieheni puolesta vaivata teitä muutama minuutti".
"Vai niin, esimiehenne lähetti teidät? Ja missä toimessa, sanokaa! Minä olen hänelle kiitollisuuden velassa — en ole sitä unhoittanut — hänen hyväntahtoisesta vaivastansa".
"Siitä minä en tiedä mitään", sanoi Andjaldy viattoman näköisenä. "On sangen jokapäiväinen asia, joka saattaa minut tänne".
"Olen utelias saamaan siitä tietoa".
Andjaldy katseli epäillen toista naista.
Rouva Lemming ymmärsi häntä.
"Tämän naisen tähden voitte vapaasti puhua, hän ymmärtää ainoastaan Ranskan kieltä. Minä harjoittelen nyt Ranskan kieltä; minun oloissani ei voi olla sitä taitamatta".
"Mutta minun asiaani seuraa osoitus, jota umpi-ranskalainenkin ymmärtää. Se on siis — tässä".
Herra Andjaldy otti esille myttyyn kokoonkäärityitä paperilippuja ja jätti ne kohteliaasti rouvalle.
"Mitä se on?" kysyi rouva Lemming, katselematta papereita.