Mitä hän kuiskailee?
"Minä olen suuttunut sinuun, kun näen sinua muualla ja sinä aina olet kaukana minusta, paitsi kun olemme yksinämme. Muut puhuvat kanssasi ja uskaltavat lausua sinulle sanoja, jotka houkuttelevat hymyn huulillesi; he seuraavat sinua tarjoten sinulle käsivartta, enkä minä voi huutaa noille: 'Pois tieltä siellä! Hän on minun, eikä kenenkään muun!'"
"Siinä kyllä, että sinä tiedät sen todeksi!" vastasi nainen, katsellen nuorta miestä suurin, säteilevin, lumoavin silmin.
"Niin, mutta kuinka pitkälle on se totta?"
Nainen hymyili ja vastasi:
"Oi mikä hupsu se, joka on saanut vastauksen edeltäpäin ja kuitenkin kysyy".
"Tiedän olevani tuommoinen suuri narri. Vaan sinun ei sovi sitä ihmetellä; ehkä joskus tullessasi tänne näet minun riippuvan tuossa kauniissa puussa — — sillä ajatellessani sinua ja kohdatessani sinua ulkona maailmassa riehuu sydämessäni koko legiona paholaisia".
Nainen rankaisi ja palkitsi tämän ilmoituksen hänen tunteistansa veitikkamaisella hymyllä.
"Miksi et anna sydäntäsi minulle? Jos antaisit sen minulle, niin minä vartioisin sitä paremmin".
"Se syttyisi tuleen, jos olisi sun luonasi".