"Nyt lähden kohta, muuten he vielä päälle päätteeksi heittävät minut ulos!" kuiskasi nuori herra naiselle, hyvästi jättäen. "Hyvästi, emintimäni! Hyvästi. Me kohtaamme toisemme juhlakulussa".
"Missä juhlakulussa?"
"No kuuntele vaan. Juuri nyt Frans Bélteky ehdoittaa, että tämä juhlallinen istunto lopetettaisiin mieltä ylemmällä toimituksella; että mentäisiin kaikki en masse ulos kirkkomaalle laulaen Vörösmartyn hymniä, ja siellä, Honvédien haudalle, niiden kunniaksi, jotka kaatuivat isänmaata puolustaessa, pystytettäisiin se lippu, joka on liepehtinyt komitati-huoneen altailla. Kas vaan kuinka hän pöyhkeilee ja antaa sappensa kuohua. Hyvästi, hyvästi. Minä riennän, sillä minun tulee kantaa lippua; se on toimitus, joka sopii entisen kuvernörin pojalle. Apropos! Kunnioitukseni sun herra miehellesi. Vaan älä sano hänelle mitään".
"Hulivili!" — sanoi nainen hymyten ja rupesi sitten puhumaan toisen kanssa.
Tuolla alhaalla salissa suostuttiin yksimielisesti nuoren puhujan esitykseen, ja ikäänkuin sopimuksesta irroittivat naiset kukkaset kiharoistaan ja rintakukkioistaan ja solmivat niistä seppeleen lippua varten, joka entisestä kunniapaikastaan oli muutettava vielä arvokkaampaan.
Neljännestunnin kuluttua oli koko ihmisjoukko kadulla, jossa pyhää isänmaan virttä alettiin ja kulku kävi kirkkomaata kohti.
Etupäässä kävivät vanhukset, koetetut isänmaan-ystävät harmaapäät. Sitten seurasi miespuolinen nuoriso. Rouvat ja nuoret tytöt muodostivat jälkijoukon. Keskellä kävi lipunkantaja. Siksi oli edellä mainittu nuori mies, innostunut ehdoituksen tekijä ruvennut ennen entisen kuvernörin poikaa ja kantoi sitä, koristettuna naisten seppeleellä, korkealla ilmassa. Sentähden täytyi nuoren Elemér'in — se oli nuoren Harter'in ristimänimi — tyytyä laulamaan toista tenoria hymni-laulajien parissa, ihanat naiset lauloivat soprania.
Elemér väärinkäytti kurjalla tavalla tätä luottamustointa, sillä keskellä juhtakulkua käyden emintimänsä vieressä lauloi hän hymni-nuoteilla — ei Vörösmartyn runon yleviä sanoja, vaan kaikenlaisia pyhissä-kävijäin veisuja, joista toinen oli toista hullumpi ja jotka paitsi sitä olisivat olleet sopimattomia pyhissäkävijällekin. Tämmöisillä kujeilla pakoitti hän ehtimiseen vieressä käyvää naista nauramaan, jonka tähden Elemér sai pitää hyvänänsä kaikenlaisia liikanimiä emintimältään, jotka liikanimet eivät olleet erittäin imartelevia laadultaan. Toria sai hän koko matkan ja vieläpä emintimä uhkasi lähettää hänet kotiin.
Vaan nyt häirittiin juhlakulkua yht'äkkiä odottamattomalla tavalla, joka hetkeksi veti kaiken huomion puoleensa.
Kun nimittäin juhlakulku poikkesi kirkkomaalle johtavalle kadulle, ilmestyi sen päässä ratsujoukko, joka tuli vastaan. — Ne olivat kyrassierejä; heidän kypärinsä välähtivät esiin tomupilvestä.