Naomi eli Jerusalemin viimeiset päivät

by Mrs. J. B. Webb

Sinä tiedät sen huoneen, jossa Romassa asuimme, olevan revityn ja samalle paikalle on rakennettu Merkurion komea temppeli. Sinä varmaankin luulet minun käyvän siellä usein hartauden harjoituksissa, mutta niin ei ole Klaudia. Vaikka minä asun keskellä romalaisten jumalain pääkaupunkia ja olen heidän temppeleinsä ja alttareinsa ympäröimänä, niin en enää notkista polviani heidän edessänsä. Älä kuitenkaan luule, että minä, kuten useat maanmiehistäni, olisin hyljännyt uskonnon tykkänään; en, sitä en ole tehnyt, mutta minä olen oppinut rukoilemaan ainoata totista Jumalaa, ja sano Naomille ettei hän tästälähin enää saa ajatella lapsuutensa ystävän Marcellon olevan sokean epäjumalan palvelijan. En kuitenkaan ele juutalainen, sillä minusta on moni juutalaistapa ja käytös puhdasta hulluutta. Johdattakoon Herra myös sinunkin, Klaudia, tuntemaan itsensä, kuten hän on johtanut minun. Hänen armonsa kautta tulin tutuksi erään vanhan hurskaan ja pyhän Raamatun oppineen miehen kanssa. Hän näytti minulle toteen, että epäjumalan palveleminen on paljasta hulluutta ja että luja usko kaikkivoipaan on autuaallista. Minä pyydän sinunkin ahkeraan ja tarkkaavaisesti lukemaan Raamattua ja Herra on ohjaava sinua kuin minuakin totuuteen. Vanhalla arvokkaalla ystävälläni on monta oppilasta täällä, mutta häntä halveksivat ja vihaavat maalaiseni, joitten synnillisyyksiä julistamansa sana ankarasti rankaisee. Keisari kammoksuu molempia sekä juutalaisia että uuden opin harrastajia, joita kutsutaan Natsaretilaisiksi. Kaikilla julmilla keinoilla, mitä suinkin ajatella saattaa, vainoo ja tappaa hän heitä, kun eivät tahdo polvistua epäjumalain kuvien eteen. Muutamat on hän puetuttanut nahkoihin ja antanut kuljettaa sirkukseen, jossa koirat ovat heidät raadelleet, toiset on hän ristiin-naulituttanut ja taas toiset neulottanut päältäpäin vaksilla ja muilla palavilla aineilla voideltuihin säkkeihin, jommoisina sitte sijoitettiin keisarillisiin puutarhoihin, ja pimeän tultua sytytettiin palamaan kuin lamput, joten onnettomat saivat kärsiä sanomattomat tuskat. Älä luule, että itse olisin käynyt katsomassa kaikkia näitä julmuuksia — niistä on minulle kertonut serkkumme Camillo, joka on joutunut filosofien eksyttäviin oppeihin ja hän uskoo hengen kuolemassa myös kuolevan ja häviävän tykkönään. Hänen mielipiteensä mukaan pitäisi tässä maailmassa kaikin tavoin koettamaan iloita ja nauttia elämää ja heittää mietteet tulevaisuudesta sikseen.

Ihan täydellinen vastakohta hänelle on isänsä, Sulpitio, joka pitää kunniana kaiken häntä ympäröivän loistoisuuden keskellä säilyttää yksinkertaisuutta elämän laadussa ja tavoissa, mikä oli huomattava tasavallan aikana vanhoissa romalaisissa. Lisääntyvä komeus ja yltäkylläisyys surettaa häntä, mutta hän kyllä havaitsee olevansa voimatoin pahaa vastaan, kun ei edes voi vaikuttaa omaan poikaansa. Neronin kullattu huone — niin nimitetään hänen asuntonsa — häntä kaikkein enin närkästyttää kuin todistuksensa koko kansakunnon turmiosta ja ylenpalttisesta ylöllisyydestä. Se on todellakin komea rakennus, ylöllisesti koristettu kullalla, hopealla, marmorilla, kalliilla kivillä ja itämaisilla taidekutouksilla. Mutt'ei mikään muu ole minua niin ihmetyttänyt kuin vesijohdot ja yleiset tiet, jotka suoraan linjaan pääkaupungista menevät ympäristökaupunkeihin kuin säteet keskipisteestä. Kaikki esteet ovat poistetut, vuoret rikki lohkotut, laaksot täytetyt ja kallisarvoiset sillat rakennetut virtojen yli. Tienkeskus on koroitettu ja laskettu suurista hakatuista kivistä ja niin tiviisti toisiinsa saumattu, että luulisi niiden siinä pysyvän niin kauan kuin maailma seisoo. Joka penikulman päähän on rakennettu huone, jossa aina neljäkymmentä hevosta on matkustavien varalle. Kaikki tämä on suurellainen todistus romalaisten mahtavuudesta ja sivistyksestä, mutta häpeän puhua maalaisteni pilaantuneesta mausta, kun uhraavat mahdottomia summia jaloihin helmiin, suitsutuksiin, itämaalaisiin pukuihin j.n.e. Parain todistus romalaisien tapojen turmiosta on, minun mielestäni, kerskamainen orjain paljouden näyttäminen kussakin huoneessa. Surullista on nähdä ihmisiä niin alennettavan. Camillo kyllä sanoo, että ne ovat syntyneet orjiksi, mutta minä en usko, että suuri ja armollinen Luojamme olisi määrännyt yhden su'un toisen vallan alle ja sorrettavaksi. Surullinen jono vangituita juutalaisia, Vespasianon tänne lähettämiä, kulki näinä päivinä kaduilla; olin niin heikko — kuten Camillo sitä nimittäisi — että kyyneleet valuivat nähdessäni näitä onnettomia; enin minua liikutti, kun muistin niiden olevan Naomin maanmiehiä ja että hänen isäänsä, veljeänsä ja häntä itseä saattaisi kohdata sama kohtalo. Poistakoon Herra niin suuren onnettomuuden. Ja avatkoon juutalaisten silmät näkemään vaaran, että vetäyisivät takaisin ennenkuin syöksyvät kaikki kadotukseen! Jää hyvästi, rakas sisareni! Sulje minä Naomin ystävällisen muistoon ja tervehdä sydämellisesti hänen vanhempiansa ja veljiänsä. Jumalan siunaus teille kaikille; kuulkoon Herra ne rukoukset, jotka veljesi päivittäin edestänne rukoilee.

Marcello."

Klaudia iloitsi tästä rakkaan veljen pitkästä kirjeestä. Vaikka hän hämmästyi hänen mielipiteitään uskon asioissa, ei hän siitä kumminkaan tullut pahoillensa, ja tästä alkaen kuunteli hän tarkkaamalla Naomin puhetta ja luki ahkerasti Raamattua, kuten veljensä oli häntä kehoittanut. Naomin sydän täyttyi ilosta kun hän kuuli, ett Marcello, jota hän niin kauan oli kunnioittanut ja johon sydämensä oli taipunut, oli jättänyt syntisen ja hullumaisen epäjumalan palveluksen, ja nyt hän myös tunsi ett'ei taipumuksensa häneen enää ollut hyljättävä. Mutta suuri muutos oli tapahtunut hänen mielipiteissään sen perästä kun hän ensi kerran tapasi Marian Öljymäellä. Kaikki mitä oli kuullut tältä vanhalta Herran oppilaalta oli tunkenut hänen sielunsa sisimpään, ja Herra oli antanut heikon palvelijattarensa puhumat totuuden sanat juurtua syvälle nuoren juutalaisnaisen sydämeen. Hän ei saanut niitä ajatuksistansa poistumaan, ja luonnollinen voima sekä päättäväisyys luonnossansa kiihoitti hänen uskaltamaan vaikka mitä saadaksensa enemmän opetusta tässä aineessa, jonka arvosta ja merkityksestä ijankaikkisuudessa hänellä oli aavistus.

Hän oli senvuoksi kääntynytkin hyvän luontoisen, myöntyväisen Deborahn puoleen ja saanut hänen useammin kuin yhden kerran tulemaan kanssansa Marian luokse Bethaniaan. Deborah ei tietänyt Marian kuuluvan natsaretilaisten halveksittuun lahkoon, mutta kun hän ymmärsi, että hänen uskonsa erosi Sadok'in uskosta, lupasi hän puolestaan pitää salassa koko asian, ja pitikin sanansa, kun hän näki ett'ei sillä vaikuttanut mitään pahaa.

Vanhemmillensa aina niin avonainen ja heitä niin rakastavainen Naomi ei olisi suostunut tekojansa salaamaan heiltä, jos hän ei olisi ymmärtänyt nyt olevansa eron-tiellä. Hän havaitsi totuuden Marian sanoissa ja Raamatussa oli kirjoitettuna, että isänsä ja äitinsä pitää jättämän ja seuraaman Herraansa. että hän vakuutuksensa puolesta jo oli kristitty, sitä hän ei ominut itseltänsä salata, ja varma tieto siitä ijäisestä perinnöstä, joka Kristuksessa oli hänelle annettu, vuodatti hänen sydämeensä riemua ja iloa sellaista, jommoista hän ei koskaan ennen ollut tuntenut.

Mahtaneeko myöskin Marcello uskoa ristiin-naulittuun Jesukseen Natsarethista? Tämä oli kysymys, mikä usein tuli Naomin ajatuksiin ja tuotti hänelle paljon levottomuutta ja murhetta. Kuinka onnellinen ja kiitollinen hän olisi ollut, jos hän olisi tietänyt kaikki, jota ei Marcello uskaltanut kirjeessään kertoa! Hän oli jo paljon enemmän edistynyt hengellisessä valossa kuin Naomi, ja oli totinen, nöyrä ja valistunut kristitty. Opettaja, jota hän oli kirjeessään maininnut, ei ollut kenkään muu kuin Klementi Romano, apostoli Paavalin työkumppali (Philipp. 4: 3.) Kun hän enin oli työksennellyt Philippissä, muutti hän sieltä Romaan, jossa, tarun mukaan, Pietari asetti hänen yhdeksi ensimäisiä pispoja sekä eli alkupuolelle toista vuosisataa.

KUUDES LUKU.

Rufon kirje sisälsi kertomuksen Josephon pelastuksesta ja vankeudesta romalaisten luona ja Sadok kiiruhti kertomaan tätä uutista kaupungin etevimmille. Kertomus levisi nopeasti ympäri Jerusalemia ja yhtä nopeasti muuttui suru hänen luullusta kuolemastansa hurjimmaksi suuttumukseksi hänen pelkurisuutensa tähden, kun jäi elämään maanmiestensä jälkeen. Muutamat nimittivät häntä kurjaksi pelkuriksi, joka pelkäsi kohdata kunniallista kuolemaa, toiset panettelivat häntä petturiksi, ja halu saada kostaa heittolaiselle vahvisti vaan enempi heidän päätöstänsä vastustaa romalaisia. He toivoivat kohta saavansa nähdä Vespasianon lipun lähestyvän muuria ja olivat vahvasti vakuutetut, ett'ei mikään voima voisi vastustaa yhteistä uloshyökkäystä ja että kaikki heidän onnettomuutensa ja vastoinkäymisensä pian tulisivat pestyiksi vihatun vihollisen verellä.

Mutta Vespasiano ei antanut heille sellaista tilaisuutta, jota niin haaveksien odottivat. Yhdestä tahi toisesta syystä väisti hän pääkaupunkia ja jätti kapinalliset sinne riitelemään keskenänsä ja sen kautta rikkirepimään ja heikontamaan voimiansa. Romalainen kenraali kävi Agrippan luona Caesareassa merenrannalla ja vetäysi sitte Caesareasta Philippiin pohjois-Galileassa, jossa hän antoi joukkonsa levätä kaksikymmentä päivää.