"O, sellainen houria kun olin", huudahti Sadok, "kun laskin aarteeni niin kauaksi luotani ja hoidostani! Mutta kuinka taisin sellaista odottaa omalta veljeltäni? Älä puhu minulle Amatfiah! Jos olisit painanut väkipuukon Naomin rintaan olisit vähemmin minua sillä loukannut kuin vuodatuksellasi hänen sieluunsa natsaretilaisen petturin oppia. Hän oli minun ylpeyteni ja kunniani — miksi on hän nyt tullut? Kiroukseksi ja häpeäksi vanhemmillensa — uskonhylkääjäksi, joka on jättänyt ainoan totisen uskon — häpeällisen uskonnon oppilaaksi, huonoimman kuin epäjumalan palveleminen, perustettu petokselle ja pahantekijän keksimä, joka ei voinut enempi itseään kuin muitakaan pelastaa oikeudellisesta rangaistuksesta. O, Israelin Jumala kosta suuren nimesi tähden, ja äläkä anna näiden Natsaretin petturein vietellä lampaita lammashuoneestasi. Tuo minun lapseni takaisin uskontoonsa ja vanhemmillensa, ja älä anna hänen olla kansansa hylkääjänä ja Aronin su'un häpeänä!"
Sadok puhui innostuksella, mikä olikin hebrealaisen veren ominaisuuksia. Hänen kätensä olivat kovasti kokoon puristetut, hänen silmänsä säihkyivät tulta ja koko hänen olentonsa näytti vapisevan. Salome silmäsi välistä häneen ja välistä tyttäreensä, jonka pää oli painunut aina permantoon asti nöyristymisestä ja surusta. Äiti ei tuntenut sitä surua, joka täytti isän sydämen; hänelle oli mahdotoin unhoittaa, että Naomi, vaikkapa eksynytkin, kuitenkin oli hänen ainoa tyttärensä, ja koetti nostaa häntä ylös kuiskataksensa hänelle lohduttavia sanoja. Mutta Naomi ei tahtonut nousta ylös.
"O, äitini", sanoi hän, "eikö isäni ole kironnut minua? Anna minun maata tomussa ja tuhassa siksi kun kuulen hänen peruuttavan ne kauhistuttavat sanansa ja siunaavan lastansa."
"Ei hän sinua kironnut, Naomi; hän ainoastaan puhui surua ja vihaa sinussa tapahtuneesta muutoksesta. Mutta sano hänelle, että taas tahdot kuunnella hänen opetuksiansa ja unhoittaa eksymisesi, niin hän tulee jälleen sinun helläksi ja rakastavaiseksi isäksesi. Minä rukoilen puolestasi, eikä vielä koskaan hän ole minulta rukoustani kieltänyt."
Sadok ei saattanut katsoa vaimonsa kyyneleihin; hän tunsi itsensä liikutetuksi, lähestyi häntä ja nosti hänen ylös, kun hän oli langennut polvillensa Naomin viereen, ja sanoi:
"Sinun tähtesi, Salome annan minä tyttäremme horjahduksen anteeksi, jos hän minulle lupaa, ettei milloinkaan enää nimitä natsaretilaisten Jumalan nimeä ja taas noudattaa kaikkia tapoja ja seremonioita. Lupaa minulle, Naomi, ja tule sitte taas syliini kuin rakas lapsi."
Sadokin malttavaisuus oli loppunut ja sydämensä luonnollinen hellyys oli voittamaisillansa sen ylevän tyyneyden, mikä oli hänellä omituista. Salome, Klaudia ja Deborah itkivät ääneensä ja suurella levottomuudella odotti Amatfiah Naomin vastausta. Nuori nainen oli noussut ylös ja seisoi hetkisen kelmeänä kuin kuolema. Taistelevaiset tunteet näyttivät liikkuvan hänessä, mutta kerrassaan muuttuivat hänen kasvonsa juonteet hiljaisiksi, mutta päättäväisen näköisiksi, ja hän kohotti päänsä.
"Isäni", sanoi hän, "te olette käskeneet minun luopumaan uskosta, johonka olen kääntynyt sen vuoksi, että tiedän sen olevan toden. Ennemmin voin kieltää puolipäivän auringon olevan valkeutta kuin Jumalallisuuden kunnian ja loistoisuuden ilmestymisen Jesuksessa Natsaretissa. Minun sieluni oli pimeä, sydämeni kova, luontoni ylpeä, ja senvuoksi en tuntenut mitään lepoa; mutta kun kallis opettajattareni kertoi minulle, kuinka Jesus jätti isänsä loistavan valtakunnan astuaksensa maanpäälle ohjaamaan syntisiä elämän tielle, kantamaan isän vihan synnin vuoksi ottamalla kaikkein ihmisten synnit ja kärsimään kuoleman niiden tähden, kuinka hän astui isänsä luokse takaisin ja siellä rukoilee puolestamme ja valmistelee uskovaisilleen ijäisiä asunnoita — kun kuulin sen, muuttui sydämeni. Minä nautin Jesusta Vapahtajaani ja minun sieluni sai levon. En koskaan, koskaan jätä minä häntä, joka antoi elämänsä edestäni — enkä koskaan kiellä sitä nimeä, jonka kautta ainoastaan toivon autuaaksi tulevani."
Aina sen mukaan kun Naomi puhui, lisääntyi viehätys hänessä ja hilpeä punastus nousi poskillensa. Sadok ja toiset hämmästyivät hänen olentonsa juhlallisesta vakavuudesta, eivätkä voineet olla kummastelematta hänen viehättäväisyyttänsä ja vakavuuttansa. Amatfiah iloitsi sentähden, että Naomi oli koetuksen kestänyt ja oli ylpeä siitä että oli hänen sukulaisensa ja opettajansa.
"Suokoon Jumala, Naomi", sanoi Sadok vihdoin, "että kaikki nämä lämpöiset tunteet ja tämä luja luonto olisi johdettu totuuden tielle. Mene nyt kammariisi ja odota siellä siksi kun minä tulen luoksesi aamulla tahi lähetän rabbini Joatferin. Jos sinä palaat uskontoosi ja velvollisuuteesi takaisin, jääköön kaikki unhoitukseen, mutta jos sinä pysyt luopumuksessasi — o, Abrahamin Jumala, anna minulle silloin voimaa käytellä pyhien lakiesi mukaan ja olla ensimäinen, joka tuon tuomiolle heittolaisen omasta huoneestani."