Kaikki olivat vaiti ja katselivat synkästi toisiinsa.
"Ah, muistanhan minä!" huudahti hän. "Se ei olekaan hirveä uni, vaan täysi tosi. Javani on haavoittanut hänen ja vienyt pois. Eikö niin? Hän tahtoo surmata hänet. Minä tunsin aina että hän on musertava sydämeni, ja nyt on hän sen tehnyt."
Kyyneleet virtasivat hänen silmistänsä. Hän hyppäsi ylös ja huudahti:
"Mutta miksi viivymme täällä kauemmin? Tule Naomi, kiiruhtakaamme kaupunkiin, heittäykäämme Javanin jalkojen eteen kerjäämään ja rukoilemaan siksi että hänen kivinen sydämensä sulaa. Älkäämme viipykö kauemmin — tässä on kysymys elämästä ja kuolemasta!"
Klaudian tulinen päättäväisyys pani eloa ja virkeyttä toisiinkin, ja sitte kun Amatfiah oli antanut Hannalle muutamia määräyksiä koskevia Marian hautaamista, jonka piti tapahtuman, jos mahdollista, vielä samana yönä, käskenyt hänen sitte tulemaan Jerusalemiin heidän luoksensa ja pysähtymään siellä toistaiseksi, jätti onnetoin perhe Bethanian ja lähti paluumatkalle kotiinsa. He eivät ehtineet pitkälle, kun kohtasivat Benjamin palvelijain kanssa, joka tuli hakemaan Mariaa. Hänen apuansa ei enään tarvittu siihen tarkoitukseen, mutta sitä sai sen sijaan nauttia Klaudia, joka rupesi väsymään. Hän sai sen vuoksi nousta Benjamin mukana olevalle paarille ja kuljetettiin sillä kaupunkiin. Kun tulivat sille kapealle kujalle, jota heidän oli kuljettava ennen kuin tulivat Sadokin talolle, näkivät kamalan, ryysyisen henkilön kiiruhtain tulevan vastaansa. Hän oli Ananian poika, tuo kummallinen olento, joka ei väsynyt yötä päivää kuleksia kaupungin katuja ja huutaa onnettomuutta sen asujamille. Hän meni paarien luokse, ja katsoen hurjalla katseellaan Klaudiaan huusi hän: "Huuto idästä, huuto lännestä, huuto kaikesta neljästä tuulesta, huuto Jerusalemista ja temppelistä! Ruskia valitus yljän ja morsiamen ylitse — huuto kaiken kansan ylitse!"
Sen perästä meni hän kiiruhtain pois, mutta hänen huutonsa kuului pian. Se kaikui kamalasti Klaudian sydämessä, ja kun hän luonnostaan oli taipuvainen taikauskoisuuteen, luuli hän tämän hurjan ennustajan sanoissa kuulleensa kuolema tuomion kaikille maallisille toivoillensa.
Kun tulivat kotio ja kaikki kohta kiiruhtivat Sadokin huoneesen, jossa Sadok perheinensä tavallisesti oleskeli, löysivät siellä myös suureksi ihmeeksensä Javaninkin tavallisessa työpukimessa ja innokkaasti kääntämässä muutamaa osaa pyhästä Talmudista. Sadok, Salome ja heidän vieraansa, Bethetsobin kaunis Maria, olivat myöskin tavallisessa työssään, ja kaikki näyttivät yhtä kummastuneelta sukulaisten odottamattomasta tulosta ja huolellisesta näöstä.
Javani oli ensimäinen, joka täydellistä tietämättömyyttä osoittavalla äänellä kysyi syytä heidän huoleensa, ja sitä tehdessään hän teeskenteli semmoista osanottoa, että jo alkoivat epäillä oliko hän se mies, jonka vast'ikään olivat nähneet. Naomi ja Klaudia tarkastelivat häntä, samassa kun Amatfiah Sadok'ille kertoi, mitä oli tapahtunut, mutta he eivät hänen kasvoissansa voineet lukea mitään vahvistusta epäluuloihinsa hänen syyllisyydestään. Javani ei ollut huomaavinaan heidän tutkistelevia silmäyksiänsä ja jonkun aikaa jatkettuaan teeskentelemistään jätti hän huoneen, sanoen tahtovansa hankkia lähempiä tietoja Theophilosta ja luvaten palata niin pian kuin hän hänestä oli saanut jotakin tietää. Hänen mentyä, selitti Klaudia olevansa lujasti vakuutetun, että Javani oli syypää onnettomuuden tapaukseen ja että hän valepu'ussa oli ollut tilaisuudessa läsnä.
"Hänellä oli toveri, joka myös meiltä salasi kasvonsa", lisäsi hän, "mutta minusta on aivan kuin usein olisin kuullut hänen äänensä."
Mariaa säälien ei hän suorastaan tahtonut sanoa, että Javanin seuralainen hänen luulonsa mukaan oli raatiherra Isak.