"Ah, nämä sanat minua vieläkin enempi masentavat ja nöyryyttävät!" huudahti Klaudia. "Puhu, Juditha Amatfiahlle minun syntini ja katumukseni ja pyydä hänen suomaan minulle anteeksi niinkuin tekin olette tehneet."
Klaudian onnetoin historia oli tuotapikaa kerrottu Amatfiahlle joka hellällä ja ystävällisellä puheella rohkaisi häntä. Hän kehoitti Naomia koettamaan tavata Theophiloa, että saisi hänestä poistumaan Klaudian kirjeen vaikuttaman surullisen tunteen. Naomi kiiruhti myös kohta hakemaan Javania, jonka hän tapasikin tulemassa Sadokin kanssa etuhuoneesen. Hän kuunteli Naomin pyyntöä synkällä ja epäilevällä katsannolla ja kysyi syytä, minkätähden hän tahtoisi tavata vankia.
"Viedäkseni hänelle viimeisen tervehdyksen onnettomalta Klaudialta ja antaakseni hänelle vanhempainsa siunauksen", vastasi Naomi. He tahtoisivat niin mielellään antaa hänen tietää ajatuksensa ja tunteensa, ennenkuin hän asetetaan viimeisen kerran tuomioistuimen eteen".
"Hän tuntee ne jo", vastasi Javani tulisesti.
"Olkoonpa niinkin", lisäsi Naomi, "mutta sinä tiedät hyvin mikä lohdutus olisi hänelle vielä kerran saada tervehdys rakkailtansa. O, veljeni, älä kiellä pyyntöäni! Suo Theophilolle tämä ilo, joka sinulle ei maksa mitään. Jos voisin toivoa, että helpommin myöntyisit, niin polvillani rukoilisin sinulta tätä suosioa".
"Hyvä", vastasi Javani, "jos tahdot vannoa minulle, ettet aio auttaa häntä pakenemaan, niin annan sinun tavata hänen".
"Minun käymiselläni hänen luonansa ei ole muuta tarkoitusta kun viedä hänelle terveisiä Klaudialta ja hänen vanhemmiltansa; sen vannon minä elävän Jumalan kautta."
"Mene sitte ja laita itsesi reilaan. Vielä tällä hetkellä täytyy meidän lähteä, sillä jos viivymme kauemmin, suljetaan vankila ja avataan vasta vähää ennen päivän nousua."
Javani poikistui ja Naomikin aikoi kiiruhtaa huoneesensa, mutta isänsä kutsui häntä takaisin.
"Kas tässä lapseni", sanoi hän, "ota tämä kirje ja vie takaisin Klaudialle. Sano hänelle, että Theophilo aikoi vastata siihen, jos hän olisi voinut. Hän pyysi minun vakuuttamaan hänelle sydämellisestä rakkaudestansa; hän tahtoi vielä kuolevanakin siunata häntä ja unhoittaa sen karvauden, minkä kirje oli hänessä vaikuttanut. Koskaan en ole nähnyt niin lujaa päättäväisyyttä ja vahvaa uskonrohkeutta; mutta kohta saat itse kohdata hänen ja omasta suustansa kuulla, mitä hänellä on enempi Klaudialle sanottavaa."