Eräänä iltana palasi tämä alla päin isänsä huoneesen. Palattuansa Simonin seurassa kaupunkiin oli hän harvoin käynyt kotonansa, ei edes öilläkään. Hän tunsi tukalan pakollisuuden painavan itseään perheensä keskuudessa, etenkin Naomin läsnäollessa ja hänestä oli vaikka missä muualla raittiimpi kuin lapsuutensa kodissa. Nyt tuli hän isänsä kanssa neuvoittelemaan aikeista, joita hänellä ja Simonilla oli mielessä. Jättäkäämme heidän keskenään innokkaisiin mietteisiinsä käydäksemme Salomea ja Naomia katsomassa.
Salome oli yhä alakuloinen ja suruissaan, jonka tähden Naomi harvoin voi heittää hänet yksikseen. Naomikin tunsi nyt yksinäisyydessään tarpeellisemmaksi uskoutua äitillensä ja panna hänelle kaikki alttiiksi. Äiti, jolle rakkaan tyttären onnellisuus oli mieluisa, käänsi usein puheen poissa oleviin ystäviin ja todellisella ilolla puhui hän Marcellosta kuin tulevasta vävypojastaan. Tämä luonnollisesti ilahutti Naomia ja veti häntä äitiänsä likeisemmäksi.
Vaan tämä seikka ei ollut ainoa, joka hänen mielensä piti vireillä, häneen vaikutti toinenkin, joka hänestä oli suuremmasta arvosta. Pitkät, ikävät päivät vietti Naomi lukemalla Bethanian Marian lahjoittamaa kallista käsikirjoitusta ja ilolla huomasi hän, että äitinsä aina halukkaammin kuunteli lukemista ja keskusteli luetusta. Salome oli ennen karttanut puhua kristitystä opista osaksi tehdäkseen miehellensä mieliksi osaksi syystä että hän ei itse halunnut tulla vakuutetuksi sen totuudesta, jota kokonaan oli halveksinut ja epäillyt. Kumminkin oli Amatfiahn ja hänen tyttärensä keskustelut näissä asioissa tehneet häneen vaikutuksen, joka ei koskaan hänestä luopunut. Theophilon jalo kestäväisyys oli myöskin syvästi liikuttanut häntä ja kun nyt ruumiillinen kivuloisuus ja heikkous teki hänen vieläkin tunnollisemmaksi ja halukkaammaksi oppimaan totuutta ei hän paheksinut, kun Naomi, Joppesta palattuaan, alkoi lukea hänelle Mattheon evankeliumista. Ja kuta enemmän hän kuuli Natsarethin Jesuksesta, sitä enemmän rupesi hän uskomaan kertomusta tämän rakkaudesta kadotettuun ihmissukuun. Ne pitkät kuukaudet, jotka hän sen jälkeen eli kauhun ja pelon alla ja joina Sadok, askareittensa puuhassa, usein oli poissa kotoa ja Salome yksinään Naomin seurassa, oli hänellä vieläkin enemmin aikaa miettiä mitä hän oli lukenut ja kuullut siitä ihmeellisestä Jesuksesta, joka lupasi rauhan kaikille, jotka tekivät työtä ja olivat raskautetut, kunhan vaan tahtoivat tulla hänen luoksensa. Jumalan henki oli alkanut vaikuttaa hänen sydämessänsä ja hän salli sen; Naomi huomasi sen ilolla ja kiitti hiljaisuudessa Herraa, joka salli itsensä kutsuttaa Ihmeelliseksi ja joka ihmeellisiä sai toimeen.
Tänä iltana istuivat myöskin äiti ja tytär keskustellen miten Herra neuvoo ja johdattaa ihmisiä; muistellessaan Theophiloa olivat he joutuneet tähän aineesen ja vaikka Bethetsobin Maria pienene poikaneen oli tullut heitä tervehtimään pitkittivät he kumminkin alettua keskusteluaan. Maria nousi hetkisen kuluttua ja meni toiseen huoneesen, vaan hänen pieni poikansa David juoksi ilakoiden lattialla silloin tällöin pysähtyen kuuntelemaan rakkaiden ystäväinsä puhetta. Kauan ei hän kuitenkaan malttanut leikeistään luopua ja oli juuri paraillaan iloisessa naurussa kun hän yhtäkkiä taukosi ja säikähtäen katsoa tuijotti ovea kohti, josta Javani ja Sadok juuri astuivat sisään.
Pojan äkkinäisen vaikenemisen ja säikähtyneen katsannon huomasi Javani kohta ja hän tunsi itsensä siitä hellästi liikutetuksi.
Olenko minä kaikkein mielestä niin inhoittava, kaikkein vihan ja kauhun alainen? hän ajatteli. Säikähtävätkö lapsetkin minua?
Hän kumartui alas ja nosti hiljaa pienoisen syliinsä kysyen häneltä lempeästi:
"Minkätähden sinä pelkäät minua, David?"
"Sentähden, että hoitajani sanoo sinun tappaneen Theophilo-raukan", poika vastasi vapisevalla äänellä.
Javani laski hänen lattialle ja synkkiä pilviä nousi hänen muodolleen.