"Mikä on tuonut sinun tänne?" kysyi Simon ja katsoi häneen läpitunkevasti samalla kun kätensä koski ikäänkuin vastenmielisesti väkipuukon päähän.
"Herra, tulin teille tekemään palveluksen", vastasi Ruben. "Tässä on kirje, joka teille sanoo, kuinka voitte pelastaa Jerusalemin ainakin yhdestä sen vaarallisemmasta vihollisesta."
Hän laski Naomin mytyn pöydälle Simonin eteen ja vetäysi sitte takasin huoneen toiseen päähän, ikään kuin olisi toivonut, että hänen ja sen pelätyn ruhtinan väliä olisi niin pitkältä kuin mahdollista.
Simon otti mytyn ja leikkasi väkipuukollansa silkkinauhan poikki ja alkoi lukea Naomin kirjoitusta. Jota enemmän hän luki, sitä selkeämmäksi kävi hänelle, ettei Ruben ollut häntä pettänyt. Kun hän oli lakannut lukemasta, käski hän vartijan viedä palvelijan pois, kohtelemaan häntä hyvin, mutt'ei antaa hänen seurustella kenenkään kanssa. Ruben alkoi nyt katua petostansa, mikä näytti hänelle tulevan kalliiksi ja koki väittää poisviemistänsä vastaan; mutta Simon antoi merkin ja ensi silmänräpäyksessä oli Ruben viety.
Simon oli kahden vaiheella, ilmoittaisiko Javanille kirjeen sisällön ja neuvottelisiko hänen kanssaan paraimmasta keinosta saada kiinni mitään pahaa aavistamaton romalainen ja hänen isänsä. Javan oli äskettäin muutamissa tilauksissa osoittainnut vähemmän opinraivoisalta ja innokkaalta kuin Simon olisi toivonut, mutta tässä tapauksessa ei hän sentään voinut epäillä, ettei tämä mielellään antaisi apuansa, varsinkin sen vuoksi — jonka tämä viisas päällikkö muutamista lauseista kyllä ymmärsi, vaikka kirje oli allekirjoittamaton — että sen oli kirjoittanut Javanin sisar, ja siis romalaiseen rakastunut. Tämä suhde saattoi hänen kutsumaan Javanin luoksensa, ja heti tämän tultua antoi hän kirjeen hänelle.
Javani tunsi oitis sisarensa käsialan. Viha leimusi hänessä, kun hän kirjettä luki. Hänen muotonsa muuttui, huulensa puristuivat yhteen ja silmäluomensa supistuivat. Näistä Simon huomasi, millaisen sielun liikutuksen uhrina nuori juutalainen nyt oli.
"Ystäväni", sanoi hän, "tämä juutalaisen naisen tunnustus rakkaudestansa romalaiseen nostaa vihaasi. Se on hyvä. Sitä mieluummin olet apunani neuvoilla ja työllä rankaisemassa tuota rohkeaa romalaista ja ilmi hankkimisessa, ken tuo Sionin tytär on, joka niin huonosti muistaa kunnian ja velvollisuuden. Etkös näe, että hän myöskin on yksi niistä, joka uskoo natsaretilaista petturia."
"Simoni, näen ja ymmärrän kaikki. Tämä nainen on minun sisareni Naomi, joka kerran on ollut ylpeyteni ja perheen ilo sekä toivo. Kauan olen tiennyt hänen sielunsa olleen saastutetun natsaretilaisten kelvottomilla opeilla, mutta koskaan en osannut edes uneksiakaan hänen rakkaudestaan romalaiseen ja että tämä romalainen mies kuuluu kristittyjen puolueesen. Hyvä, hän on ollut olevinaan kristitty ja hänen pitää kuoleman kristityn kuolemalla. Isäni pitää saaman tietää nämä asiat, ja hän kyllä tietää keskeyttää kirjeenvaihdon sisareni ja romalaisen välillä, jos hän tänä iltana käsistämme pääsisikin. Mutta mitään pahaa ei saa Naomille tapahtua. Hän on sisareni ja häntä pitää säästettämän."
"Vähät minä hänestä, hupsupäisestä tytöstä", vastasi Simon, "kun vaan saan nuoren romalaisen ja hänen isänsä käsiini. Rufosta olen kuullut kerrottavan, enkä ollenkaan epäile, ettei hänen poikansa olisi isänsä kaltainen. Sen vuoksi on parastamme koettaminen pelastaaksemme kansamme näistä kahdesta vaarallisesta vihollisesta."
Auringon laskussa samana päivänä menivät Simon ja Javani muutamien valittujen sotamiehien kanssa Kidronin ojan varrella oleviin puutarhoihin. Täällä määrätyssä paikassa piilousivat he puitten taakse ja sitte kun oli suostuttu merkistä, jonka Javanin piti antaman hyökkäykseen ryhdyttäessä, palasi Simon kaupunkiin jättäen pahanteon ystävänsä tehtäväksi.