Sitten Lo Syvähenki kääntyi Liu Tshungin puoleen sanoen:
— Ystäväni, voikaa hyvin ja onnea matkallenne! — Ja hän kääntyi ympäri ja läksi astumaan kotiinsa.
Molemmat vartiat seisoivat kuin patsaat paikallaan ja katsoa tuijottivat hämmästyneinä avosuin hänen jälkeensä.
— Emmekö jatka matkaa? — ehdotti Liu Tshung.
— Siinäpä vasta oli hurja munkki! — ihmettelivät vartiat. — Yhdellä sauvansa iskulla kaatoi tuollaisen puun!
— Eihän se ole vielä mitään hänen töikseen, — selitti Liu Tshung. — Olisittepa esimerkiksi nähneet kuinka hän Suuren saarnaajan luostarissa kerran nykäisi puun juurineen maasta, että multa ilmaan pöllähti.
Molemmat vartiat nyökäyttivät toisilleen päätään kuultuaan luostarin nimen, ikäänkuin olisivat tahtoneet sanoa:
— Sieltä oli se munkki siis kuitenkin.
Loppusananen Lo Tan myöhemmistä vaiheista.
[Tapausten kulku työntää nyt sankarimme syrjään. Se, mitä muitten asiain yhteydessä ja lomassa hänestä myöhemmin kerrotaan, on tähän koottu lyhykäiseksi loppusanaseksi.]