* * * * *
— Mutta kuule, täti Formica, sanoin eräänä päivänä ollessamme ulkona hakemassa ruokaa taloon — tänään on varmaan kesän kaunein päivä. Miksemme pidä häitä nyt?
— Ei tänään, Rufa, ei tänään, mutta ehkä huomenna. Tunnen jotakin jaloissani, saa nähdä, saa nähdä, jollemme saa tuota pikaa vetäytyä kekoon ja sulkea kaikki ovet.
— Minkätähden, kysyin minä. — Aurinkohan on niin ilonen ja ystävällinen ja ilma on tyyni ja lämmin.
— Niin, sepä on melkein liian tyyni ja lämmin, täti Formica sanoi. —
Mutta jos tulee hyrskytyrsky tänään, niin ehkä meillä on häät huomenna.
— Hyrskytyrsky, sanoin minä, minkä vuoksi kutsut kyyneliä hyrskytyrskyksi?
— Eikö se sitte ole hyvin, sanoi täti Formica, ja samassa olimme kotona ja riensimme suoraa päätä kaikkien niiden luo, jotka tyhjin vatsoin meitä odottivat. Parastaikaa syöttäessämme kuningaslapsia, kuulin jonkun huutavan:
— Sulje kaikki ovet, sulje kaikki ovet! Vie prinssit ja prinsessat maakerrokseen! Pelasta kaikki kotelot ja lapset! Pian, pian, menkää kaikki piiloon sinne alas! Tulee hirmunen ilma, aurinkokäärmeitä ja jyminää.
— Mitä aurinkokäärmeet ja jyminä on, kysyin täti Formicalta, hätistäessämme kuningaslapsia alempiin kerroksiin, missä oli rauhallista ja turvallista.
— En ole koskaan nähnyt niitä, täti Formica sanoi — olen aina ollut semmonen että olen piiloutunut maahan, kun tunnen särkyä jaloissani, ja sitä olen aina tuntenut ennen aurinkokäärmeitä ja jyminää. Sanoinhan vastikään että luulen hyrskytyrskyn olevan tulossa ja se tulee aina käärmeitten ja jyminän perästä.