SANNA. Mutta totinen ja tuntuva! Tuuman paksuinen pöly peittäisi teidätkin jollen teitä välistä koristelisi. Ja mitä te sitten oikeastaan tiedätte? Ette mitään, ette rahtuakaan.
KUSTAA. Aivan oikein, valitettavasti liiankin oikein! Ihmisen tieto on vaillinainen.
SANNA. Niin! Mokomain narrien tieto on. Muut ihmiset, jotka eivät näin koko päivää istu nenä kirjassa, tietävät kyllä mikä on kohtuus ja oikeus. Ne osaavat hoitaa talouttaan ja omaisuuttaan, osaavat elää niin, että sekä itsellään että muilla on siitä iloa.
KUSTAA. Tieteet olisivat vielä huonommalla kannalla kun ovat, jos kaikki niin ajattelisivat.
VOITTO. Oppimaton maailma ei voi pitää oppineita liian korkeassa arvossa. Rahan kokoaminen, syöminen, juominen ja makaaminen nekö mielestänne ovat elämä? Useat eivät tiedäkään elävänsä ja miksi he maailmaan ovat luodut. Täti! miksi te oikeastaan olette maailmassa?
SANNA. Mitä? Minäkö? Miksikä elän maailmassa? Ompas kaikkea! Minä — minä elän huvikseni.
VOITTO. Sekin muka syy! Ei kelpaa. Sanokaa parempia.
SANNA (Vihaisesti). Miksikä elän? Sitä en ole tullut tuumanneeksi! Sitä ei ole minulle kukaan sanonut. Minä elän sitä varten, että tuommoiset puustavit ihmishaamussa saisivat minua kiusata ja äköittää. Sitä varten, että te saisitte kaikki huoleni ja vaivani palkita kiittämättömyydellä, siksi, että te saisitte toivottaa kuolemaa tälle vanhalle tädille, joka on teitä ruokkinut, vaatettanut ja pitänyt murheen teidän vähäisestä taloudestanne! Mielestänne varmaan olenkin liian sitkeä henkinen? Minä tiedän jo olevani teille kuormaksi!
VOITTO. Vaan eihän sitä nyt ole puhettakaan, täti kulta.
KUSTAA. Kuka mitä kaapii, se sitä saapi. Mitä rupesit kinaan vaimoväen kanssa. Eihän ne pysy koskaan asiassa.