LIISA. Mikä sitte olisi hyödyllisempi, kuin hyvä kirja? Erittäinki näin opettavainen, kuin tämä Voiton teos?
SANNA. Heitä jo hiiteen Voittosi! Kustaa kirjoittaa myös kirjoja ja vieläpä paksumpia.
LIISA. Saattaa kyllä, vaan Kreikan ja Latinan kielisiä, minä en niitä ymmärrä. Vaan Voiton kirjat — —!
SANNA. (Pikastuen). Jätä toki jo tuo Voittosi sikseen. Nyt on muuta mietittävää. Sano miltä tuntuu olosi täällä.
LIISA. Kyllä vallan hyvältä, välistä kuitenkin on vähän yksinäistä.
SANNA. Miellyttävätkö serkkusi sinua?
LIISA. No kyllä ne ovat hyvin totisia ja harvapuheisia. Kustaa ei ole vielä minua edes nähnytkään. Luultavasti hän on jörömäinen. Sitävastoin Voitto — —.
SANNA. Niin kai, kyllä kai. Mutta Kustaa on pohjaltaan hyvä ja kunnon mies, sen sanon sulle.
LIISA. Sen kyllä uskon; kuitenkin täytyy olla jotenkin rohkea, kun häntä tohtii katsellakaan. Minusta tuntuu aina, kuin hän olisi minulle vihoissaan. Voiton katse on paljoa lempeämpi.
SANNA. (Äkäisesti). Vai niin! Voitonko on lempeämpi. (Astuen sivulle vihoissaan): Kas niin! Tämäpä on kaunis juttu, kun yksi esti on poissa, on jo toinen edessä. Nyt on taas tyttönen mieltynyt Voittoon! Aivan tässä pakahtuu sulasta harmista, kun työ ja vaiva noin käyvät turhiksi.