EMÄNTÄ. Päivää! Minä tässä juuri puhun itsekseni Toivolasta. Mahtaako se mikään herra ollakaan? Taitaa vaan olla joku maan kulkuri, jolla ei ole rahaa, ei muuta? Kuka ne kaikki kulkurit tietää?
MAIJA. Kaikki tässä nyt herroja on! Ohhoh.
EMÄNTÄ. Istu! — istu, että saadaan vähän jutella.
MAIJA. (Seisoa töröttää vaan vielä hetkisen). Istua saanut olen. Vai Toivola sen nimi on. Ei herroilla semmoisia nimiä ole. Kyllä minä sitä kohtakin ajattelin, kun se aivan jalkapatikassa asemaltakin tuli ja kantoi vielä laukkuansa. Minä itse katselin tuota Mattilan Mantan kanssa ja sanoinkin: mikä kisälliroikko tuokin on. Niin minä juuri sanoin. Ei ne semmoiset mitään herroja ole. Mikkolan herra, se suuri tukkiherra, jolla rahaa on ja rikas kuuluu olevankin, antoi kyytimiehellensä viime suvena aina ryyppyjä ja sai meijänki äijä siltä kerran päänsä täyteen. Semmoiset ne vasta herroja ovat. Mitä tuommoiset Toivolat! Johan minä sitä äijälle sanoin. Vai Toivola sen nimi on. Vai Toivola, kun nyt vain muistaisin. Kaikkia niitä teillekin tunkee. Johan minä sitä sanoin.
EMÄNTÄ. Sanos muuta. Minä olen ollut koko päivän niin kiukkuinen. Ei pitänyt tuliaisiakaan ja ylpeä näyttää olevan. Toista oli Mikkolan herra, se suuri tukkiherra, ja antavathan laukkuryssätkin aina jotakin ja ovat niin ystävällisiä.
On kaikkia tässä maailmassa ja niin — — — (hiljaa). Nyt tulee se
Toivola.
TOIVOLA. (Tulee ajatuksissaan, emäntä ja Maija, katsoen kieroon Toivolaan, menevät vitkaan näyttämöltä). Kuinkahan minulta mahtaa tässä talossa kulua tämä kesä. Väki näyttää olevan vielä aivan raakaa ja mikä kummallinen akka lienee ollut tuo vieraskin. Olenhan kuitenkin täällä luonnon helmassa, kaukana kaupungin vilinästä, täällä Hämeen herttaisessa maakunnassa. Täällä runollisuuden maassa, jossa siintävät selät lainehtivat lehtojen lomissa. Käytän näitä mainioita maisemia hyväkseni, näitä, joille sieluni kauan on ikävöinyt.
ISÄNTÄ. (Tulee veitikkamaisesti piippunysä suussa). Tulin katsomaan, kaunis ilma siellä nyt onkin. Satoi hiukan aamulla. (Istuu).
TOIVOLA. Niinpä niin. (Istuu kiikkutuolissa). — — — Tuossa on minun kirjoittamiani kertomuksia, joista luulen saavani 200 markkaa ja tuossa on vihkonen runoelmia, jotka omalla kustannuksellani ai'on painattaa (ottaa käteensä muutaman vihkon). Oletteko te kuulleet mitään Elias Lönnrotista.
ISÄNTÄ. En.