ISÄNTÄ. Oijoi! Kuka olis uskonut?
TOIVOLA. Rahat saatte nyt siis ja minä saan talon, kuten puhuttu on.
(Antaa rahat isännälle).
ISÄNTÄ. En minä sentään tiedä.
TOIVOLA. Kyllä minä tiedän ja nämä vieraat myös tietävät, jotta kauppa on selvä. Eikö niin?
VIERAAT. Joo, kyllä se niin on, kuin herra sanoo.
TOIVOLA. Minä olen ollut aivan köyhä ja ryypiskellytkin joskus hiukan väkeviä juomia. Mutta nyt olen noin 10 vuotta ollut maistamatta väkeviä juomia ja olen sen ajan kuluessa säästänyt 10,000 markkaa, joilla nyt sain ostaa talon.
ISÄNTÄ. Minä annan rahat teille takaisin.
TOIVOLA. Antakaa vaan, jos tahdotte; mutta minä en anna taloa, sillä onhan kauppamme ollut aivan selvä. "Sanasta miestä, sarvesta härkää."
ISÄNTÄ. Minun täytyy sanoa tämän vaimolleni. (Menee suutuksissa).
TOIVOLA. Siinä nähdään, mitä juoppous, raakuus, tuhma ylpeys ja ahneus voivat vaikuttaa. Tämä isäntä esimerkiksi on luullut yksinänsä vain saavansa hallita ja vallita. Hän näkyy kunnioittavan ihmistä rikkautensa mukaan. Minua on hän pitänyt köyhänä ja siis arvottomana. Nyt saa hän kuitenkin nähdä kerran "ettei ole koiraa karvoihin katsomista". (Isäntä tulee samassa juosten ja emäntä samoin, hutkien miestänsä luudalla selkään sekä tyttö viimein perässä itkien).