Monta päivää vietettiin niitä häitä. Oikein Hanna väsyi siihen iloon ja hurmaavaan riemuun. Vihdoin päättyivät häät ja vieraat menivät majoillensa.
Näin Hanna pääsi armolliseksi amerikalaiseksi rouvaksi. Ei hän milloinkaan Suomessa ollessansa aavistanut sitä semmoista tapahtuvan.
Nyt se kuitenkin oli tapahtunut.
Entäs aviosiippansa? Hän on rikas kauppias, vanhanpuoleinen järkevä mies. Onnellisilla kaupoillaan on hän päässyt hyviin varoihinsa.
Eräänä päivänä häiden jälkeen valjastuttaa hänen miehensä kolme komeata hevosta vaunujen eteen ja sitte lähtee nuori pari ajelemaan. Rakattua on heillä ja rikattua myös.
Siinä ajellessa kaupungin kaduilla, sattui Hannan entinen sulho, Kustaa, tulemaan vastaan koppa kainalossa ja aavistamatta, tietämättä, jatkoi hän vaan matkaansa. Ei hän hoksannut, että hänen Hannansa istui uljaissa vaunuissa, jommoisilla ainoastaan ylhäiset ihmiset ajoivat. Hanna huomasi siinä väkijoukossa Kustaan ja pyörtyi samassa. Hänen herransa ei tietysti arvannut, mikä sattumus rouvaansa tuli. Hän käski kääntää palvelian kotiin ja siellä Hanna taas virkosi ja virkistyi.
Silloin tällöin on hän lähettänyt kirjeitä vanhemmillensa.
Rikas kertoo hän olevansa, niin summattoman rikas, ett'ei rikkauden ääristä ja määristä mitään tiedetä. Ei tavaran paljoutta arvaa Hanna itsekään, mutta täydellisesti onnellinen ei hän kuitenkaan ole, sillä omaatuntoansa rasittaa lupauksensa rikkominen ja Kustaan pettäminen.
Piakkoin lupaa Hanna puolisonsa kanssa käydä Suomessa köyhiä sukulaisiansa katsomassa. Silloin saamme häneltä itseltänsä kuulla tarkemmin elämästään ja onnellisuudestaan.
Kaipauksella odottava sulho, Kustaa, oli määrättynä päivänä saapunut laivarantaan ja nähnyt laivan jo saapuneeksi, vaan armaansa oli poissa, häntä ei näkynyt missään. Hän kuunteli, käyskenteli ja tiedusteli kaikkialla. Kaikki vain turhaa, ei Hannaa löytynyt.