"Men nog är han en märkvärdig människa, den där gubben!" (Mutta, kylläpä tuo ukko on merkillinen ihminen!) puhkesi rouva sanomaan pastorille.
"Ja, han är en tänkare, han också", (Niin, hänkin on ajattelija) vastasi pappi, huokasi ja nojautui ajattelevana seinää vasten, kohottaen silmiään, joiden edessä lasisilmät välähtivät.
XI.
Vasta parin viikon perästä siitä kun ensin oli aikomus, tuli Erkiltä ja Hilmalta mennyksi kauppias Kosolaa katsomaan. Esteenä olivat osaksi olleet kiireelliset syyskynnöt ja muut semmoiset sulanajan työt ja sitä paitsi Erkki oli tuntenut kummallista masennusta mielessään siitä kun vanhukset niin ällistyivät silloin vaskitorvesta. Viime sunnuntaina he olisivat menneet, jollei pappi olisi silloin kutsuttu Mäkelään. Nyt kyllä oli arkipäivä, vaan menivät kuitenkin. Oli satanut ensimmäisen lumen, ja reellä he ajoivat.
Kosola oli oitis vastaanottamassa, paljain päin. "Terve tuloa! Olipa hauska että tulitte; olenkin jo kauan odottanut." Hän hääri niin liukkaasti, tuuli vain punervanvalkoista tukkaa tuopsautteli, kun siinä päästeli valjaista hevosta taluttaakseen sen talliin. "Johan siitä taitaa olla kaksi vuotta kun olemme toisemme tavanneet."
"Muutamaa viikkoa vaille muistaakseni. Minä kovasti ihastuin kun sain kuulla että sinä olit jo tullut tänne, ja päätimme oitis lähteä katsomaan. Mutta niinpä se jäämistään jäi tähän asti. — Ettekös te ole kerran jo toisianne tavanneet", muistutteli Erkki, katsoen vaimoonsa ja kauppiaaseen.
"Joo, joo, joo, kyllä me tulimme jo esitellyksikin Rinta-Jokelassa. — Mutta kovasti sinä olet vakaantunut täällä ollessasi! Mehän sitä oltiin iloisia poikia ennen."
"Kylläpähän sitä mies vakaantuukin kun saa maailmaa kokea", myönteli
Erkki hymyillen.
"Minä se olen aina vieläkin iloinen poika ja yksinäinen mies", huomautti kauppias sisälle tultua. "Mutta kyllä tuo kevarin Hilda-tytär keittää meille teetä, minä käyn pyytämässä." Äkkiä hän pujahti ulos, mennäkseen isosta tuvasta Hildaa tapaamaan, laisinkaan huomioonottamatta vieraiden kohtuullista teeskentelyä, ettei nyt olisi semmoisiin vaivoihin pitänyt ryhtyä.
"Nii-ih, yksinäisellä miehellä täytyy edes jotain huvitusta olla", virkkoi hän takaisin tultuaan ja viitaten pöydällä oleviin vaskitorveen ja viuluun lisäsi: "Ne on minun huvitukseni kaupanteon ohella." Sieppasi sitten torven huulilleen ja puhalsi "Porilaisten marssia", jonka sävel loitsi riemun tunteita tuohon kolmihenkiseen seuraan.