"Niin, hm, kyllä Mäkeläinen oikein puhuu", kuului hyvin huonosti, mukisevasti muiden huulilta, ja Mäkelä asettui istumaan.
"Pahoinpa minä olen erehtynyt Mäkelän suhteen", lausui pappi paheksumista ilmaisevalla äänellä, "kun olen luullut että te kaikkein enimmin harrastatte edistystä tässä kunnassa, siis näytätte edistyksen aatetta noudattaneen siinä että on mentävä muiden etupäässä. Ei kansakoulu tulisi kunnalle mahdottomia maksamaan; valtio kun antaa opettajan palkkaamiseksi —".
"Minun taloni", keskeytti Mäkelä. "Ei ikään olisi tullut semmoiseksi kuin se on josei siinä olisi tehty työtä", kova paino viimeiselle sanalle.
"Minä en kiellä ettette olisi tehnyt työtä, päinvastoin kunnioituksella sen tunnustan", lausui pappi painavasti hänkin, — "mutta nyt ei ole kysymys mistään työlle vastakkaisesta toimenpiteestä. Kansakoulun tarkoitus on jakaa oppia kansan lapsille, oppia joka on heille hyödyllinen niin hyvin maanviljelemisessä kuin kaikessa elämässä. Eikä kunta kansakoulun takia häviä, kunta kun vain laittaa kartanon, antaa polttopuut ja valon ja muun sem…"
"Niin sepä se, siinäpä sitä on kyllä", keskeytti taas Mäkelä, "kyllä ne herrat nylkeä ja kiskoa osaavat (ääni värähteli katkeruutta). Sen minä sanon että ellei kuokita ja kynnetä niin nälkä näppii!"
Nämä viimeiset sanat oikein muistuttivat ukkosen jyrinää ja nyrkki kupsautti akkunanlautaan.
"Pysykää asiassa ja kuunnelkaa!" kehoitti pappi äreänlaisesti hänkin ja löi nyrkkiä pöytään.
Nyt Mäkelä heitteli suustaan ajattelemattomia soimauksia herroja vastaan, mainiten sen ohessa esimerkiksi, kuinka Tohulan Santeri ja muut sellaiset nurkkakirjurit osottavat että "herra ilman virkaa on kuin koira ilman häntää." Ja semmoisia herroja tulisi lukemattomia, jos kansakoulu olisi.
"Kyllä Mäkeläinen totta puhuu, niin hm", kuului epäselvästi eri tahoilta huoneesta, ja sanojat oikoivat käsiään, haukottelivat ja syljeskelivät. Vielä ottivat pappi ja Mäkeläinen muutamia kertoja yhteen suunaseilla, mutta silleen se kansakouluasia jäi.