Nyt kehtona venhoni häilyvä on
Nyt lauluna tuulten on soitto.
Sees harvoin silmä on auringon
Ja poiss' uni silmistä illoin on.
Sadat kerrathan viel' olin valveillain,
Syvät kaihot ja tuskat rinnassain,
Kun taivahan rannalta pilkoitti
Jo alkavan aamun koitto.
OKSALLA ISTUI LAULULINTU.
Oksalla istui laululintu.
Lauleli, viserteli.
Lauleli, lauloi lemmestänsä
Ja lauleloissahan eli.
Nuolena luokse laululinnun
Lenteli julma haukka.
Surmasi, surmas pikkulinnun, —
Voi, sua linturaukka!
Nuolena murhe sydämeeni
Iskevi niin kuni haukka;
Nuolena surmas sulotoiveet. —
Voi, sua sydän raukka!
Laulelen, laulan toiveistani,
Niin kuni kuollehesta,
Niin kuni talven taittamasta
Kauniista kukkasesta.
Ehkäpä sentään elpyy vielä
Särkynyt sydänrukka;
Kukkiihan talven jäisen jälkeen
Jällehen kummun kukka!
Puhkeehan talven tuulten jälkeen
Lauluhun kevätkerttu;
Kukkihin, hedelmiinkin kypsyy
Tuoksuva tuomen terttu!