12/5 1900.
MIKS' ET SÄ, LUOJA —?
Miks' et sä, Luoja, kasvojen
Suloa mulle suonut?
Miks kaunottareks kaupungin
Et mua tehnyt, luonut?
Mä kukkasena perhoset
Lumonnut silloin oisin.
Mä myöskin lemmen hehkusta
Iloita silloin voisin.
Mut nyt ei kukaan viivähdä
Mun akkunani alla.
Ei mua muista, tervehdä
Ne laulull' armahalla,
Mä yksinäni kaihoan
Ja itken, impirukka.
On impi köyhä, suloton,
Kuin huomaamaton kukka.
Voi, kuitenkin, mit' aattelen!
On mulla hyvä näinkin.
Oi, onhan puhdas sydämein, —
Jos yksin jään tai jäinkin!
En kaunottareks kaupungin,
En tahtoiskaan mä tulla, —
Vähemmän vaaran valkeita,
Kuin heillä, ompi mulla!
Enk' imarrusta kuulla, en
Ma tahdo halpaa, turhaa.
En hengittää sit' ilmaa, en,
Mi myrkyn lailla murhaa.
Osaani tyydyn, Luojani.
Pois mieli kapinoiva!
Pimeiltä teiltä varjele
Mua, Herra, kaikkivoiva!