Niin kirkas olkoon taivahanne
Kuin kesätaivas kirkas on,
Ja lempi tehköön kodistanne
Pysyvän onnen asunnon!
Ja suokoon Herra, armossansa hellä,
Teill' onnen kauniist' aina hymyellä!
Ja terve! jälkeen vihintänne
Te tänne meidän parvehen,
Tuhannen kertaa: terve! tänne
Kiannan kaukorannoillen.
Teill' olkoon täällä hauska ollaksenne,
Saloilla Suomen, kera toisienne!
MURTUNEEN LAULU.
Kenelle huokaan huoliani
Ja laulan vienot virteni?
Jo hautaan vaipui vanhempani
Ja alle nurmen armaani.
Ne rinnat ovat riutunehet.
Minua jotka rakasti;
Ne sydämet on sortunehet,
Minulle jotka sykkäili.
Vain tuulosille, tähtösille
Voin huoata mä huoliain,
Vain laulaa rannan lainehille
Mun sortuneesta onnestain.
Ei, ei! Viel' rakka'us on yksi,
Jok' auttaa voi ja lohduttaa.
Jos sydän kuinka särjetyksi
Lie tullut — se voi parantaa.
Se rakka'us on, Herra, sinun
Sun puolees huo'ata ma voin.
Sa lohtua, oi, anna, — minun
Sa armaan' ollos, aurinkoin!
MUUT NE UINUU.
Muut ne uinuu, — minä valvon,
Valvon luona sairasten.
Yksin valvon syksy-yönä
Lapsosia vaalien.