Ihana, armas ompi kevätaika.
Ihanat kevään aamut, illat on.
Maa kukkii, tuoksuu, kaikuu sävelistä,
Ja armahat on säteet auringon.
Maa uhkuu silloin luomisintoansa,
Ja voimat silloin työss' on valtavat,
Ja halki ilmain elämän soi laulu,
Ja yötkin on niin hellät, valoisat!
Ihana, armas myös on nuoruusaika:
Kaikk' ihaninna silmiin heijastaa.
Ja toiveet suuret on, ja suur' on usko,
Ja nuorta voimaa rinnat uhkuaa.
Ja aatokset ne kiitävät kuin kotkat,
Halk' ilmojen käy niiden kirkas tie;
Ja korkealle tähtää nuori silmä,
Ja suuriin töihin nuoren halu vie.
Nuor' uhkuu näet luomisintoansa
Ja voimat tuoreet tuntee rinnassaan,
Ja elämän soi laulu houkutellen,
Ja vastuksetkin — leikkiä on vaan.
Ja maailma se suurna ava'uupi,
Ja ruusuja ja seppeleitä sen
Nuor' uskoo tarjoavan tarmokkaalle, —
Ja uskon moisen riistää tahtois ken?
Ihana aika! Mutta, valeen taakse
Kuin kadotettu Eedeni se jää.
Jää taakse? Ei! Jos hapset harmeneekin,
Voi sielu viettää nuoruuselämää!
Jos henkeäsi hellästi sä vaalit
Kuin kukkaa, — ravintoa sille suot
Ja valoa ja iki-ihanteita,
Niin koko elos kevääksi sä luot!
Oi, ällös siis sä konsaan, nuorukainen,
Valoa väsy vastaanottamaan,
Valoa Herran sekä aikakauden, —
Valosta kevät sulonsa saa vaan!